Hui kamalaa tommonen pakottaja, oikeudessa tavattaisi!
“Näistä on niin hirveän vaikea kirjoittaa, kun kuulostaa aina tökeröltä, kun yrittää tehdä järkeviä lyhennelmiä” -Raosemariini&Timjami
Tätä tarkoitin, mutta hyvä etten kuulostanut ihan niin kamalalta ämmältä.
Sinänsä kyllä olette oikeassakin. Ei sitä saisi aina kaikkia erikoisuuksia vaatia. Omilla eväillä sitten.
Mutta. Suomessa on vaan se paha tapa, ettei kasvispäiviä juuri kouluissa ole. Halvemmalla saisi ja yhtä terveellistä. Lisäksi se olisi ekologista jne.
Ja belgi. Suomessa aiat hyvin, mutta oletkos nähnyt keski-Euroopan tehomaataloutta? Sieltä kun osa lihoista tulee. Muuten vastustan lähinnä bloileria. Se on jalostukseltaan jo sellainen, että se kärsii vaikka olot olisivat hyvät.
Ja olinkin omilla eväilläni lähes koko ala-asteen. Vaikka aloitinkin jo ensimmäisellä luokalla oli se harkittu päätös. Ensin kaksi vuotta perheen kesken mietiskelyä (osasin jo silloin vakuuttaa vanhempani) ja sitten pikku tyttö pistettiin istumaan kahdeksi tunniksi ravintoterapeutille, joka myönsi luvan.
Lueskelin kans just koko päivän keskustelun tästä syömisten variaatioista. En jaksa uskoa, että esim. tyttäreni olisi parempi tai huononpi koulussa, jos hän saisi jättää makkarat ottamatta. Tai jotkut muut yliprosessoidut valmisruuat, esim. kananugetit. (Juu niitäkin mein koulussa joskus on.) Enkä ymmärrä miksei hän saa ottaa omia eväitä, jos koululla on ulkoilupäivä (ja niitä on monta kertaa vuodessa) kun ruuaksi on aina teollinen pillimehu ja rasvainen grillattu makkara.
Ja vaikka joku nyt pitää minua vielä idioottisempana, niin sitäkään en jaksa sulattaa, ettei omia vesipulloja suvaita. Syy on se, että koulussa on limsa-automaatit (en anna kahta euroa kolmelle lapselle joka päivä limsaan) ja sellaiset vanhanaikaiset juoma-automaatit. Ja isommat räkivät niihin nippeleihin, koska se on heistä hauskaa. Kuka sellaisesta haluaa enää juoda? Ei edes liikuntapäivänä saisi omaa puolen litran vettä tuoda mukaan. Tietenkään tunnilla sen pullon kanssa ei kuulu läträtä, mutta mikseivät opet sit juo niistä automaateista, heillä on hienot vesipullot (olen itse nähnyt, juovat jopa vanheimpain varteissa).
Ensi syksynä teen asian niin selväksi koulussa, että lapseni voi valikoida joiltain osin ruokansa, ilman että koulun tarvitsee nähdä muutoin yhtään ylimääräistä vaivaa asian hyväksi. Muuten heille kaikille kelpaa hyvin esim. puurot, vellit ja ruisleivät ja varmasti kaikki vihannekset salaateista puhumattakaan.
Eipä minun pidä mitään enää valittaa. Tuohan on tagetes aivan kauheata.
Keikenlaista hullua sitä kouluaikana sattui ruoan kanssa. Muistan joutuneeni terveydenhoitajan käsittelyyn kun en syönyt aamupalalla kun jotian ihan pientä korkenintaan.
Aamupala on päivän tärkein… plaa plaa plaa… Niinpäs sitten aamupala"koulussa" opin syömään munat, metut ja pekonit, puuroa tietty. Ei voi ymmärtää tuotakaan. Muistan kuinka aamulla oiekin inhotti ajatuskin ruuasta, oli oikein hyvä olo eikä lainkaan nälkä.
Läheinen ystäväni on anorektikko, sairastunut lapsena, sairas tulee olemaan lopun ikänsä. Erittäin vaikea sairaus jota on tosi surku katsoa vierestä. Pakotettiin lapsena syömään, istutettiin ruokapöydässä pakolla kun muut jo meni pois yms. Että näin.
Eikä toisaalta syömään pakottaminen koulussa ole hoitokeino. Olet oikeassa että monisyinen sairaus on kyseessä. Ja että lasten ruokailua on valitettavasti pidettävä silmällä niin koulussa kuin kotonakin. Perään kuultankin vain semmoista hyvin herkkää otetta :).
VOisko modet siirtää tän rönsyilleen keskustelun vaikka kouluruokailu- otsikon alle?
Kyllä on kummallista että ei saa vesipulloa ottaa kouluun! Meillä saa, pojalla on vesipullo melkein joka päivä repussa. Sen ymmärtäisin hyvin että limsaa ei saisi koulupäivän aikana juoda, se on mielestäni karkkien kanssa samaa sarjaa ja luo myös epätasa-arvoa kun joillain on ja joillain ei.
Kyllähän se on niin, että jos koti ja koulu ovat eri mieltä ruokailuasioista, on koti se, joka päättää ja vastaa. Esikoispoikani söi aina mitä vain, mutta tytär alkoi kitistä jostakin "pahasta ruoasta", jota oli pakko syödä. Kysyin haluaako hän, että soitan koululle ja ilmoitan, ettei hän syö sitä. Mietittyään asiaa, tytär kielsi soittamasta, ei varmaan halunnut erottua porukasta. Nuorimman poikani opettaja taas soitti kotiin, kun poikani ja hänen kaverinsa olivat kieltäytyneet syömästä jotain. Sanoin neuvottelevani asiasta pojan kanssa ja poika lupasikin ilman kommervenkkejä syödä. Jos jompikumpi olisi kieltäytynyt, olisin ilmoittanut, etteivät he syö kyseistä ruokaa. Ei tätä asiaa tartte tehdä niin monimutkaiseksi.
Isäntä on lapsena pakotettu koulussa syömään joitain ruokia ja nyt aikuisena hän ei niitä ruokia suuhunsa laita, minusta on väärin että lapsi pakotetaan syömään jotain mistä se ei todellakaan tykkää…
Mun nuorimmainen oli pakotettu päivähoidossa syömään kinkkukiusausta. Nyt kun hän on jo teini-ikäinen, niin hänellä tulee kaikista kiusauksista aina tuo tapaus mieleen, eikä niitä suuhunsa laita. Pitkäkestoisesti jää muistiin kun on tarpeeksi hirveää.
Tuon takia munkaan mies ei syö kalaa. Ekalla luokalla ope pakotti pyörittämääm sitä kalakökköä suussa pari tuntia, sit sai sylkäistä pois kun keittäjä tuli sanomaan, että häneltä loppuu työpäivä, voisko tän kohta lopettaa…
Täällä on päiväkodissa käytäntö että jokainen lapsi saa nimetä kaksi ruokalajia joita ei syö -siis mikäli jokin ruoka on kertakaikkiaan ylitsepääsemätön syötävä. Asia sovitaan vanhempien kanssa ja sillä selvä, kesken kaiken vuotta ei sitten ruokalajeja vaihdella eikä ainakaan aiemmin myöskään järjestetty mitään korvaavaa ruokaa koska kyse on vain mieltymyksistä eikä esim. allergiasta joka estää ruuan syömisen.
Olen sillä kannalla että ruokaa vähintään maistetaan koska niin päiväkodeissa kuin kouluissakin on lapsia jotka eivät välttämättä ole koskaan edes maistaneet tarjolla olevaa uutta ruokaa. Jos yksi lapsi ehtii sanoa että “en syö tätä kun herneet on pahoja” niin kohta on puolet poppoosta samaa mieltä. Mielipide on muodostettu vaikkei koko evästä ole suussa käynytkään. Kutakuinkin jokainen äiti joka on alkanut opettaa taperoaan maidon ja vellien jälkeen kiinteille ruuille on varmasti syyllistynyt pakkosyöttöön. Tenava sylkee suustaan evästä ulos kovempaa vauhtia kuin sitä saa sinne takaisin lapettua -ja jos ei eka kerralla maistu niin otetaanpa parin päivän päästä uusi annos samaa evästä… ehkä kolmantenakin -ja kappas, jonain päivänä huomataan että lapsihan itse asiassa tykkääkin tästä ruuasta. Makuaistikin kun tottuu uusiin makuihin pikkuhiljaa.
On minullekin pakolla sairaalassa kalakeittoa syötetty niin että ylöshän se tuli, siitä huolimatta kalakeitto on edelleen yksi lempiruuistani. Lie joku herne korvien välisellä kiertoradalla pahasti meikäläisellä vinksallaan…
Siskoni on perhepäivähoitaja ja hänellä hyvin jämäkkä mielipide tähän syömiseen: jos ei lapsi syö ruoka-aikaan niin lähtee pois pöydästä ja ruokaa tulee vasta sitten kun on seuraava ruoka-aika. Ei mene kuulemma montaa päivää kun nälkä opettaa ja alkaa ruoka maistumaan. Ja sitten vanhemmat ihmettelee kuinka se “meidän Irmapetteri täällä hoidossa syö kalaa kun ei se kotona syö…”
Veripalttua pakotti opettaja minut joskus ala-asteella syömään, söin ja oksensin. Veriletut ja -palttu ei maistu vieläkään, loppuajan koulussa elin ne päivät salaatilla ja näkkileivällä. Mustamakkarasta jo tykkään, ehkä jonain päivänä kokeilen syödä muitakin veriruokia. Mutta ei olis tullut mieleenkään että äiti olisi ottanut yhteyttä kouluun ja määrännyt ettei minun tarvinnut jotain syödä, kyllä olis hävettänyt kakarana jos äiti olisi tuollaiseen asiaan puuttunut, heh!
Mielenkiintoisin sapuska kyllä mitä koulussa on ollut tarjolla oli tuolla pohjanmaalla jossain sellainen kun rössipottu. Veripalttukökköjä, läskin paloja, perunoita ja rusehtava liemi. Mutta se oli jotain alueen perinneruokaa, aika vaikea vaan tällaiselle etelän plikalle 
Tilliliha taisi olla sellainen, josta en koulussa pitänyt, mutta ei siitä suurempaa traumaa jäänyt, sen voi vain jättää syömättä. Samoin koulukeittiön maksakastike oli jotain aika kaameaa, mutta nykyisin paistettu maksa puolukan ja majoneesin kanssa on herkkua.
Vähästä näitä ongelmia tuntuu nykylapsille ja -vanhemmille syntyvän…
Minä taisin olla luokan ainut joka rakasti tillilihaa, on se hyvää vieläkin, nam!
Minut on opetettu pienestä pitäen maistaman kaikkea, eikä ruoasta saanut koskaan sanoa yäk tai että se on pahaa. Liha vaan ei koskaan oikein maistunut, mutta sitä oli syötävä, mitä tarjottiin. Muistan kun hoitopaikassa oli tirrilihaa, jota oli pakko syödä. Ylös se tuli kun ei alaskaan mennyt kun oli niin sitkeää. Kasvissyöjän elkeitä minussa oli jo pienestä pitäen, lempiruokaa mm. keitetty kukkakaali, parhaimpia ruokamuistoja oli mummon sunnuntairuoat kun mummo idätti aina ituja ja teki hyvää salaatinkastiketta ;D
Nyt opiskellessa oli kouluruokailu samassa lukion ja yläasteen kanssa. Järjestään oli lukion tyttöjen ruokailu yhtä pelleilyä. Takit päällä ruokalaan ja joko pelkkä vesilasi tai pari ruokalusikallista lautaselle. Muutenkin tuntuisi noissa pöytätavoissa olevan nuorilla hieman petrattavaa…
Fellowin perhepäivähoitaja-tuttavan ohje on mielestäni erinomainen. Siihen kun lisää, että maistaa pitää niin, perfetto.
No minusta ei edelleenkään ole mitään ongelmallista jos ei pidä makkarasta, leikkeleistä tai valmislihasotkuista, joita sais kyllä halvalla. Muille tuntuu olevan täälläpäin outoa, kun lapset pitävät puuroista, kasviksista ja pitävät koulun ruuista yleensäottaen, varsinkin kalasta. Onneksi lapseni eivät koe häpeänä, jos otan (mistä tahansa) kouluun yhteyttä. Eivätkä koe erottuvansa mitenkään toisista.
Itse en muista muun kuin maksaruokien olleen lapsina “pahoja”, ne tuli ylös. Niin ja perunasta en ole oppinut koskaan pitämään, ihan pienenä mummu keitti minulle porkkanoita joka ruokailuun. Perunat oksensin. Ulkomailla asuessani söin kaikkea ja maistoin kaikkea. Siellä käyttivät kasviksia todella valtavasti. Että ne ruuat oli hyviä…