Puutarhurin kokkausnurkka

Nuun antama ohje on juuri sopiva mittasuhde, mannasuurimo? Pitänee googlata, Ahvenanmaalla on oma ohjeensa, en muista sitä juuri nyt...katsotaan ja etsitään..

Tästä tulee n. 1 cm paksuinen pienehköllä uunipannulla ja pinta tulee voista sellaiseksi "kihiseväksi" eikä ollenkaan erotu pohja- ja pinta kerrokseksi. Käytettävän uunipannun koko vaikuttaa siihen, minkälainen tietyn kokoisesta taikinasta tulee. Iso pannu tarvitsee isomman taikinan. Mulla on käytössä vanha puuhellan uunipannu, jossa teen vain pannaria. Ohje löytyy netistä nimellä maailman paras pannari, mutta siinä on turhan paljon sokeria ja rasvaa, joten olen vähän mukaillut:

4 dl venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria(kukkurallinen)
3 tl sokeria (kukkurallinen tai enemmän)
1 tl suolaa (kantsii maistaa, että on vähän suolaista)
n. 25 g voisulaa (laitan jonkun nokareen)
8 dl maitoa
2 munaa

Kuivat aineet sekaisin, maito lisätään vähitellen, ettei mene kokkareiseksi. Lopuksi sekoitetaan voi ja munat (ei saa vatkata). Voitele uunipannu reilulla voilla. Kypsennä pannaria 225° n. 30-35 min.

Alkuperäisessä ohjeessa on muistaakseni 100 g voita ja 1,5 dl sokeria. Jos haluaa oikein herkutella, niin voita ja sokeria voi lisätä hiukan noista mun määristä. Kylmän pannarin olen lämmittänyt paistinpannussa siten, että pinta tulee rapeaksi=nam
Ja vaahterasiirappi on erityisen hyvää pannarin kanssa.

Ohjeita olikin vaikka kuinka tässä yksi.

Ahvenanmaan pannukakusta on kaksi koulukuntaa, toinen käyttää mannaryynejä, toinen taas riisiä. Itse kuulun tuohon riisikuppikuntaan vaikka mielelläni syön molempia versioita. Mutta kanelikermavaahtoa pitää olla ja mielellään myös kriikunahilloketta, sellaista sopivan kirpeää.

Minä kuulun mannaryyneihin ja siinäkin on erilaisia tekotapoja. Mulla oli joskus jostain lehdestä leikattu ohje, jolla tuli tosi hyvää. Olen tietysti sen kadottanut ja noilla netistä löytämilläni ohjeilla en ole saanut niin hyvää.

Sain muutaman kilon tuoreita muikkuja, ja mietin nyt mitä muuta niille voisi tehdä kuin savustaa ja paistaa, tai tehdä kukkoa… Ovat meille harvinaista herkkua, mutta kun loppuviikosta niitä on tulossa lisää, olisi kiva saada hyviä vinkkejä!

jos niitä ihan paljon tulee eikä "kerralla" jaksa syödä, tee tyräkin purkkikalaa = Tyräkki

					 </strong> (961 kpl)
					  
                perjantai,
                18.
                
                lokakuuta
                2002 - klo 10.
                52</p>

on herkkua halvemmasta ja mauttomammastakin kalasta tehtynä.

Juu, ei noita kahteen henkeen kerralla kolmea kiloa syö… Täytyy kurkata! Kiitos!

Totta puhut. Hyvä diili joskus, kun vaihdoin Tyräkin kanssa purkkikalaa perennoihin ja myöhemmin haukeen josta tein purkkikalaa itse.

Ihanaa hapankorpun päällä, pizzassa yms.

uudetperunat, purkkikala ja kylmä olut:-)

Näytti oikein hyvältä koneella… Eilisistä on nyt osa savustettu ja syöty, osa pakastettu ja osa odottaa paistamista. Vaihdossa ystäväni saa luomupottua, karitsaa yms. Täällä maalla pelaa vaihdantatalous! Pääsen torstaiaamuna ekaa kertaa elämässäni verkoille nostamaan muikkua, vähänkö olen innoissani!

Nopsis,onko pakstimessa tilaa? Appivanhemmat laittavat maitopurkkiin, kalaa sen verran kun mahtuu,vettä-sillä siisti! Käynee kalaan kun kalaan. Säilyykin pitkään,ettet heti tympäänny! …Muikkukeittokin on tosi hyvää!

Pakastimeen ei mahtunut kuin ihan ohuena levynä! Tuo on kyllä hyvä vinkki, jos myöhemmin tulee kalasta ylitarjontaa. Ei viitsisi vielä syödä sieniä pakkasesta pois, kun niitä on metsässä ihan riesaksi asti ja tuoretta vihannestakin on vielä tyrkyllä!

Mietin tässä mitä tekisi halloweeniksi. Jotain ällöttävän kamalaa mikä olisi hyvää. Surffasin vähän ohjeitakin ja löysin kivan kissanvessakakun jota kokeilen, mutta olisko lisävinkkejä? Vaikka jotain kurpitsaista? Ja mitä ruuaksi tai pikkupurtavaksi?

Sormenpätkiä: puolikas nakki, toiseen päähän mantelilastu kynneksi ja uuniin.

Limsabooliin verinen käsi: kumihanskaan punaista mehua ja pakastimeen.

Ötököitä: Lusikkaleipiä, välissä lakunyöriä “jalkoina”

Limaa: kiivipirtelö ja vähän vihreää väriä

Sipsit ja raksut voi tarjoilla mustista roskapusseista, olivat ainakin aikoinaan elintarvikemuovia.

Jos vaikka spagettia (mustaa, jos löytyy tai muissa väreissä) ja oksennusta eli jauhelihakastike, jossa tomaattia ja ruokakermaa antamassa epämääräistä väriä…

Värjätystä spagetista saa aivojakin. Väri vihreää tai likasen harmaata, keitetään (mauste)vedessä kuten tavallisestikin ylikypsäksi, ladotaan epämääräisen määräisesti pieniin kelmulla vuorattuihin kulhoihin, paino päälle ja jääkaappiin jähmettymään. Seuraavana päivän kumotaan tarjolle, kelmu pois ja painetaan puikolla “keskivako”. Tytär on kertonut niiden muistuttavan lampaan aivoja…Ai niin ja vihreistä kuorituista viinirypäleistä aivoille silmämunat, joissa lakritsasta leikattu mustuainen/iiris. Nam(?) ja yök.

Aika yökki menyy tulisi näistä jo :smiley:

Syöttekö ihan oikeasti tuollaisia yökki menuja ? Meidän lapset ei suostuisi edellä mainittuja suuhunsa laittamaan. Tosin 5 v. pelkää jo pelkkiä paperikoristeitakin…ja hämähäkkejä…

Mulla alkoi jo kiertään mahassa,voi hyvänen aika(ruualla ei saa leikkiä)

Halloweenina saa leikkiäsilmän isku Voi vaikka laihtua josei maistu.

Se kissanhiekkalaatikko-kakku oli sellainen että murustellaan paketillinen tummia keksejä, tumma ja vaalea kakkupohja. Sekotetaan joukkoon vaniljakastiketta (voisi värjätäkkin sen). Päälle hiukan sulatetuista pätkiksistä kiemuroita kakoiksi. Tarjoilu jostain kissanhiekka-astiaa muistuttavasta vuokasta ja ottimeksi kissanhiekkalapio, jos on elintarvikemuovia. Tätä teen.naurua

Ja kiitos vinkeistä, kivaa kokeilua.