Kiitos R&T ja Kurppa!
Kurpan tomaattikastike porisemassa. En taida lisätä mitään chilejä,basilikaa ym. On hyvää ihan noinkin!Mun elämän eka tomaattikastike.
hillosokerihan myös säilöö eli sen määrää ei rajattomasti voi vähentää säilyvyyden kärsimättä. Veljeni toivoi omenasosetta jossa ei olisi paljoa sokeria - makeutta sai olla muttei kaloreita. Makeutin sen soseen pääosin stevialla (jauhemainen makeutusaine) ja käytin vain vähän tavallista sokeria. Säilöntäainetta käytin siinä sitten myös.
Steviasta tuli siihen hiukan makeampi maku kuin tavallista sokeria käyttämällä, sitä kannattaa laittaa vähemmän kuin sokeria laittaisi.
Tietääkö kukaan hyvää pihlajanmarjaviini ohjetta? Olen monta vuotta halunnut tehdä ja nyt mulla olis marjoja mutta kun olisi vielä hyvä ohje.
googlella löytyy pihlajanmarjaviiniohjeita, lienevätkö hyviä
Sepäs se kun ei tiedä mikä olisi hyvä suhde marjojen, omenien ja rusinoiden suhteen.
Meinaan tehdä omenakeikauskakun jossa reseptissä on mukana 2 rkl melassia. Eikös se voi korvata tummalla siirapilla ? Otin reseptin Jamie Oliverin ohjelmasta ja jäin siihen käsitykseen että melassilla haettiin lähinnä sitä koostumusta ja kiiltoa siihen siirappiin jonka joukkoon omenat sitten laitetaan. Ei viitsisi ostella noin vähän määrän takia kokonaista purkkia kun siirappia on aina kaapissa kuitenkin.
Toki voit korvata.
Nuu, millaisella reseptillä? Alkoi kiinnostaa.
Pohjalainen imelletty perunaloota:(äiteen resepti)
2kg perunoita keitetään kuorineen kypsäksi.
Kuoritaan ja survotaan(tömpätään)
Lisätään 1dl vehnäjauhoja ja hiukka maitoa noin 1d,pinalle hiukan jauhoja.
Kattila peitetään hyvin ja laitetaan joko uuniin 50-asteeseen
tai levylle pienimpään lämpöön.Anna imeltyä 2tuntia
Jos kuumenee liikaa,ota pois ja sekoita hyvin.tarkkaile jottei tartu pohjaan.
Lisää taas jauhoja 1dl ja maitoa1dl ja jauhoja pinnalle rkl riittää.
Laita taas imeltymään,ite laitan uuniin 50-asteiseen ja luukku on hiukka raollaan.
Lisää jauhoja ja maitoa vielä kerran ja anna olla koko yön.
Itte laitan illalla paksuun pyyhkeeseen ja sanomalehteen käärittynä.
Aamulla katto onko imeltynyt,jos ei kylmyyden takia niin kuumenna taas uunia ja lämmitä
survosta ja jatka kokeiluja.
valmis sose maustetaan suolalla,ja voi laittaa siirappia,makunsa mukaan.
Voit laittaa vielä maitoa jos on sakeaa.
valmis survos on notkeaa ja hiukka ruskehtavaa.
Paista hyvin miedolla lämmöllä 2-3 tuntia,pitäis olla beessin ruskeaa.
Tulipa pitkä ohje.
Muista…survos pitää olla lämmintä koko ajan,muuten ei imelly kunnolla.
Tupsukki. tällähän on ohje. Löysin Marttojen ohjeen, jossa se imellytyslämpötila piti olla 60 astetta uunissa, aika vaan 2-3 tuntia. Parasta imellettyä perunalaatikkoa tekee anoppini, mutta hän ei enää jaksa tehdä paljon mitään ruokia. Hänen taloudessaan olen sen perunalaatikon oppinutkin, kotona oli vain lanttulaatikkoa, rosollia ja kinkkua.
Laitoin vain oman reseptin,tuloo kyllä just oikiaa;)
Kaisaliisa, kirjoitin sen omenakeikauskakun reseptin tuonne “Keittiössä- reseptejä omenasta” -ketjuun.
Aiemmilla sivuilla kun oli artisokasta…Ostin kuluneena vuonna Lidlistä purkkiartisokkaa. Ai että on hyvää kun kypsyttää hiljalleen lihan kanssa. Esim itse söin ihan sellaisenaan jauhelihakastikkeen ja spagetin kanssa. Tykkään paljon siitä mausta. Suosittelen kokeilua.
auli, tarkoitatko latva-artisokkaa?
Mitä Lidlistä ostin, ne oli artisokan sydämiä.
…eli siis latva-artisokkaa. Miten teit sen ruuan? Tykkään ihan hulluna siitä, ja syön useimmiten pelkällä vinaigrettellä tai sitruunalla maustettuna siltään, tai onhan se hyvää myös pizzan päällä…
Maa-artisokasta on kans vaikeaa keksiä mitään muuta kuin sosekeittoa…
En ole tutustunut ollenkaan näihin latva- ja maa-artisokkaan. Varmasti tykkäisin siitä. Mä vaan olen meidän kahden hengen taloudessa ainoa joka syö sitä artisokkaa.
Kesällä grillattiin kanaa ulkona, kai joku kaasuhökötyslaite jolla grillattiin siinä hiljasemmalla lämmöllä sivussa. Kotona laittaisin pannulla jauhelihan kanssa sillain kun se jauheliha on jo kypsää niin laittaa 15-20 minuutiksi sitä artisokkaa purkista tjsp pannulle hiljaiselle lämmölle, (ehkä 2 tai 3 hellassa) ja kansi päälle. Voi soveltaa minkä muun tahansa kanssa. Lihan kanssa mun mielestä parhaimmillaan.
Maa-artisokka on tosi hyvää uunijuuresten tapaan laitettuna. Eli kuoritaan ja lohkotaan, pyöritellään öljyssä ja mausteissa ja laitetaan uuniin. Tai miten nyt itse kukin uunijuureksia laittaa.
Itse en kuori edes kovin tarkasti, kun ovat niin muhkuraisia. Muistaakseni Strömsössä laittoivat ihan kuorineen uunijuureksiin, tosin sitä ohjetta en nyt löytänyt. Muita ohjeita löytyy Strömsön kotisivuilta resepteistä haulla "jordärtskocka". (Pihvit, muhennos ja karamellisoidut perunat&maa-artisokat).
Harmi kun tuli nostettua niin vähän artisokkaa, saisikohan rautakangilla irti. Vai pitääkö odottaa kevääseen…
Maa-artisokka on hyvää uunijuureksena tai juurespadoissa. Jos pesee hyvin, ei todellakaan tarvitse kuoria (ja varmasti näin saa enemmän kaikkia terveellisiä kivennäisiä). Hyvin peseminen on kyllä myös iso homma.
Olen valmistanut maa-artisokasta myös herkullisia gratiineja. Puolikypsinä kuoritut maa-artisokat (kuoriminen on helpompaa näin) viipaleina vuokaan vuorotellen esim. katkarapujen (+ tilliä) tai kypsän savulihan kanssa. Kermaa (ja ehkä korppujauhoja) päälle. Kuumaan uuniin.
Meillä kun yksinkertaisuus on valttia, niin eniten maa-artisokkia tulee kuitenkin käytettyä aivan vaan keitettynä lisäkkeenä, samoin kuin esim. keitettyjä porkkanoita tai vihreitä papuja. Aiemmin (kun lapset olivat pieniä) jaksoin vielä raastaa niitä muiden juuresraasteiden sekaan tuoreena syötäväksi. Nykyään jokus leikellään raakana muutama pala pöytään esim. naurispalojen seuraksi.