Nyt kokeiltiin spelttiä riisin asemasta ja maustoin risoton oliiviöljyllä + luomu yrttikuutiolla + chiliä ja vihanneksia ja kanaa niin ukkeli tykkäs niin ettei laittanut edes ketsuppia ! Yleensä tunkee risottoon ketsuppia mut nyt ei …jipii…
Meillä käytetään leipämargariinina ingmariini merisuolaa.
Siinä on mukavasti makua.
Lämmitän tässä varaavaa takka-uunia ja että voin hyödyntää lämmön kokonaan mietin että mitähän sinne laittaisi yön yli muhimaan. Yleensä teen jotain palapaistin tyyppistä, siis lihaa ja jotain juureksia uunivuoassa sekaisin. Nyt ei ollut sopivaa lihapalaa pakkasessa ja meinasin jo harmitella että jäi lämmöt hyödyntämättä. Ja sit syttyi se kuuluisa lamppu pään päälle : voihan sen vuoan täyttää pelkästään erilaisilla juureksilla ja sipuleilla, ei se liha mikään must juttu siellä oo.
Pilkoin sit porkkanaa, lohkoin sipulia ja valkosipulia, otin pakkasesta pussin jossa pilkottuna erilaisia juureksia, toisen pussin missä maa-artisokan palasia ja latasin ne kaikki sekaisin vuokaan. Päälle lihalientä niin että peittyivät.
Laitan takka-uuniin kunhan oon saanut lämmityksen tehtyä. Luvassa on herkkulisuketta, ja huomiseksi mulla on vielä jääkaapissa oottamassa pannulle pääsyä yks kaslerpihvi. Ihana huominen ![]()
Kuka olis tehnyt joskus Osso buccoa ? Mulla on tekeillä tänä iltana, laitan takka-uuniin muhimaan yöksi. Resepteissä on että siihen laitetaan kuivaa valkoviiniä. Ootteko laittaneet, tai jos ette oo niin millä ootte korvanneet sen ? On mulla kuivaa valkkaria mut mieluummin sen joisin kuin pataan hölväisin ellei se sitten oo maun takia siellä tärkeä. Kun en oo Osso buccoa koskaan tehnyt enkä maistanut niin nyt oon vähän kahden vaiheilla ton viinin kanssa.
Kiitti Kurppa. Oli mielessä just tuo sama että ekalla kerralla vois ehkä olla hyvä noudattaa reseptiä ja sitten jatkossa kun tietäis maut niin vois säveltää. Yleensä teen niin, mutta nyt oli toi viini vähän sellanen “hmm”. No ei se oo kuin 2,5 dl, jos vaikka kahteen venyisin ![]()
Potkapihviähän ne lihat pitäisi kaupan hyllyllä olla eikä valmiin ruokalajin nimellä.
Viimeksi vasta neljännessä kaupassa oli.
Olen kyllä tehnyt suht säännööllisesti.
Krakovassa huomasin ruokalistalla ja ajattelin, että mitä teen jos se on huonosti tehtyä. Ei ollut, varmaan parhaita annoksia mitä olen syönyt, suli aivan suuhun.
Kannattaa tehdä aina vähän isompi satsi, kun vaatii pitkän kypsennyksen.
Osso Bucco on alunperin valmistettu Härän hännästä.
Shorizomakkarasta ja tomaateista ja paseeratusta tomaatista + tujuimmista mausteista soosi + kokojyväpasta…
Hyvä pikaruoka kun ei huvita kokata liiemmin aina…
Hawaijin kanaa tein joskus duunissa ja se loppui kesken lounasaikaan jo … puolikkaita kanoja siveltiin oliiviöljyllä ja mausteilla ja hedelmiä pintaan ja annettii muhia…voikastike sitruunalla päälle…aattelin nostalgian takia tehdä appiukolle kun tulee kylään, aitoa kasari ruokaa.
Viininlehtikääryleet, Dolma eli sesonkiruokaa kun viiniköynnöstä leikataan. Kokit ja potit blogista ohje, jota nykyisin suosin:
Viininlehtikääryleet
Itse tehnyt viininlehtykääryleet ovat taivaallisen hyviä. Kokeile!
Esivalmistelu
1 hr
Kypsennys
1 hr
Annokset: 8
Raaka-aineet
30-40 viininlehteä tuoreita tai säilöttyjä
2 rkl öljyä
1 sipuli
2 dl riisiä
3½ dl vettä
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl suolaa
pari kolme kourallista tuoreita yrttejä: tilliä, minttua, persiljaa
1 dl oliiviöljyä (½dl + ½dl)
2 dl vettä
puolikkaan sitruunan mehu
viininlehtiä kääryleiden suojaksi paiston ajaksi
Tee näin
Silppua sipuli ihan pieneksi ja kuullota sipuli kattilassa pienessä määrässä öljyä.
Lisää riisi, sekoita.
Kaada joukkoon vesi, puolikkaan sitruunan mehu ja suola.
Anna hautua hiljaisella lämmöllä kunnes riisit ovat kypsiä. Sekoittele välillä.
Hienonna yrtit ja sekoita riisin joukkoon.
Jos käytät tuoreita viininlehtiä, huuhtele ne ja ryöppää parisen minuuttia väljässä, kiehuvassa vedessä. Jos käytät säilöttyjä lehtiä, huuhtele ne huolellisesti liiasta suolasta. Valuta lehdet kuiviksi.
Irrottele lehdet varovasti toisistaan ja annostele täytettä noin ruokalusikallinen per lehti.
Käännä ensin sivusiivekkeet täytteen päälle ja rullaa sitten kääryleeksi.
Lado kääröt öljyttyyn uunivuokaan vieri viereen saumapuoli alaspäin.
Sudi kääryleet öljyllä (1/2 dl).
Sekoita 1/2 dl öljyä, vesi ja puolikkaan sitruunan mehu ja kaada vuokaan.
Laita kääryleiden päälle ylimääräisiä viininlehtiä suojaksi. Lehtikerroksia voi olla pari kolmekin, jos lehtiä riittää.
Laita vielä folio tiiviisti vuoan päälle.
Paista uunin keskitasolla (175 astetta) noin tunti.
Tarjoa haaleana tai jäähtyneenä.
Oikaisen ohjetta mökillä:
- en keitä riisiä enkä kuullota sipulia
Vink vink: lehdet voi rullata painottuina patukoiksi ja säilöä tölkkeihin suolaveteen. Minä oikasen: ryöppään ja pakastan rullattuna, sulatan vedessä. Murtuvat jäisinä helposti.
Marja-aronian mehutusta, kirpeitä omenoita antamaan hapokkuutta ja siis makua parantamaan. Pihjalanmarjat ja raparperi toimivat myös.
Marja-Aronia- Omenamehu Mehumaijalla (Kotikokki.net ohje)
1/2 huuhdottuja lohkottuja kotimaisia omenia
1/2 huuhdeltuja marja-aronia marjoja
800 g luomu sokeria
Ohjeet
Huuhdo marjat ja omenat. Lohko omenat 4 osaan ja ja laita mehumaijaan ps. omenista ei tarvitse poistaa muut kuin huonot kohdat.
Laita sokeria aina kerrosten väliin.
Laita marjat ja sokeria aina väleihin ja lopuksi vielä marjakerros.
Laita kattilan pohjaosaan kylmää vettä mehumaijan ohjeen mukaisesti ja laita kattila liedelle ja käännä virrat täysille.
Keitä marjoja ja omenia niin kauan että mehua alkaa valua riittävästi noin 1 1/2 l ja laske mehu teräksiseen kannuun ja kaada mehu takaisin marjojen päälle että sokerit sulavat ja laske mehu joko pestyihin ja keitettyihin lasipulloihin tai teäksiseen kattilaan tai astiaan ja jäähdytä se ensin ennenkuin kaadat muovisiin pakastepulloihin.
Jatka loppujen marjojen ja omenien keittämistä vielä kun olet laskenut säiliön tyhjksi ( kallista mehumaijaa että saat säiliöstä loputkin mehut) niin kauan että marjat ovat haalistuneet tai rikkoutuneet täysin.
Kokeilu: luumujen kuivaus kiertoilmauuni ssa.
Ensin 70 astetta, luukku auki ja jäähdytys. Kivet muljautellaan pois yhteen kylkeen tehdystä viikosta helposti. Jatketaan 50 asteessa luukku raollaan. 2 pellillistä
Kolmannella pellillä kivet poistettu veitsellä ennen kuivausta. Nätimpiä tulee? mutta turkasen hidasta pienille luumuille.
Sankollinen odottaa jotain toimenpiteitä, toinen puuussa tai jo maassa.
Kuorin luumuja, hiukan sokeria ripottelin päälle ja pakastimeen. Siemenet on sisällä.
Kiehumaan laitoin kokonaisena ja nypin kuoret ja siemenet pois sitä mukaa kun irtosivat.
Kuivausta en ole kokeillut, on vain tavallinen uuni. Kuivurikin on, pitänee sitä kokeilla luumuihin.
Alkuperäinen kirjoittaja: Ohvakukka
PARAS TAPA PAISTAA PEKONI /Testin ylivoimainen voittaja sekä myös helpoin:
Uunissa leivinpaperin päällä noin 180-200 asteessa noin 8 minuuttia.
Uunissa pekoni saa tasaisen värin, on täydellisen näköinen. Raksuu suussa ja maussa on melkein makeutta. Uunikypsennys on ylivoimainen. Pekonissa on paras maku, rapeus ja ulkonäkö. Samassa puraisussa on sekä sitkeyttä että rapeutta.
Perunarieskaa kokeilin tehdä ja aika tukevaa tavaraa tuli vaikka ohjeen mukaan tein, hyvä maku kuitenkin. Harjoitellaan leipien tekoa ja ollaan huomattu jauhoissa eroja ja parhaat ostetaan myllyiltä suoraan ilman muuta.
Mun pitäisi tänään tehdä jotain pakastamisen hyvin kestävää sapuskaa jossa jauheliha on pääosassa. Pelkkä kastike ei käy koska täytyy olla mikrossa lämmitettävää valmista ruokaa.
Oliko se niin että sapuskat joissa on käytetty maitoa (esim. munamaito) ei oikein kestä pakastusta vaan sulatettaessa niiden rakenne kärsii ?
Entäpä tuorejuusto ruuan seassa, kestääkö rakenne sulatuksen ?
Jos munamaito epäilyttää niin kokeile näitä eli makaronilaatikko ilman munamaitoa. Tätä syötiin tänän (hieman muunnellen) ja tässä on munamaitoa. Laitoin pastaa 400 g ja maitoa 5 dl joten lopputulos oli varsin tiivis. Oletan, että ihan ok pakastettavaksi. Näitä olen pakastanut ja minusta ihan ok. Eli simppeli versio on, että pasta ja tomaattikastike sekoitetaan keskenään ja pistetään runsaaksi puoleksi tunniksi uuniin. Verrsioita on monia aina maun mukaan. Olen kyllä pakastanut ihan tavallistakin makaronilaatikkoa, eikä se minusta muutu.
Aina olen pakastanut makaroonilaatikkoa. Ei muutosta rakenteessa vaikka munamaitoa. Kaalilaatikkokin hyvää pakasteesta.
Lasagne miusta vähän kuivuu pakkasessa, sen teen vähän reilummalla kosteudella.
Nyt hehkutetaan kotimaista varhaiskaalia, ja hyväähän se on. Onko kukaan kokeillut grillattua varhaiskaalia ? Tällainen ohje löytyi: “Leikkaa varhaiskaali lohkoiksi ja ryöppää kiehuvassa vedessä. Mausta suolalla ja pippurilla ja pyöräytä öljyssä. Grillaa varhaiskaalin lohkoja 2 minuuttia molemmin puolin.”.
Onkohan toi ryöppääminen kuinka tarpeen, kokemuksia ?
Olen grillannut varhaiskaalia ilman ryöppäystä, ei mielestäni tarvii.
Paistinpannulla voissa paistettuna varhaiskaali + sipuli on meillä suosittu lisuke varsinkin possupihveille, sopii myös makkaran kaveriksi.