Meillä uusitaan tiilikatto ja kohta on siis iso kasa vanhaa kattotiiltä pihalla. Tekisi mieli kokeilla murskata niitä ja kaivaa savimaahan tuomaan ilmavuutta. Onko kukaan kokeillut jotain vastaavaa?
Älä hyvä ihminen, tee niistä vaikka muuri tai myy/anna jollekin!
lis. en siis pahalla tarkoittanut, minun mielestäni ne vaan ovat hienoja ne vanhat kattotiilet
En minäkään rikkois
Aika oudolta kuullostaa ajatuksena jos haluat sitä maata parantaa siinä tarkoituksessa että saisit siitä multavamman. Kyllä eloperäisen materiaalin lisääminen savimaan joukkoon on keino joka toimii maanparannusmielessä, tee niistä kattotiilistä vaikkapa hienoja penkinreunuksia tms.
Ei noista kattotiilistä mitään hienoa saa…ne ovat ruskeita/harmaita ja rumia Ja toki ajattelin myös eloperäistä ainesta lisätä, toi olisi vain soran korvike.
En suosittele ainakaan kasvimaalle. Tiilet pitäisi saada aika pieniksi ja tasalaatuisiksi paloiksi jotta niitä voisi siellä käyttää.
Kukkapenkeissä tai pensaiden alusmaan osana ne voisivat sensijaan toimia ihan hyvinkin vaikka vähän isompinakin paloina.
Mä olen viljellyt kohta kymmenen vuotta savimaata, lisännyt kaiken mahdollisen maatuvat (kompostin kautta) maahan. Nyt minulla on kuohkea, lieroja vilisevä maa joka on ravinteikas ja pidättää hyvin kosteutta. Hiekkaa tai muuta suurempirakeista kivennäismaata en ole siihen koskaan lisännyt.
Jos ne murskaa niin taitaa tulla teräväreunaista mursketta, ei siis ehkä ihan pintakerroksiin hyvä? Tiilimurskaa tosin käytetään jossain myös katteena.
Miltä vuosikymmeneltä ne on? Niistä tulee oikeasti ihan hyvän näköistä reunaa, kun latoo ne vaakatasossa päällekkäin vaikka 30-40cm korkeaksi muuriksi.
, joka sammaloituu ajan mittaan kauniisti!
@Ritteriina: onko sulla kasvimaa vai nurmikko savimaalla? Mun pitäisi saada tuohon nurmikko kasvamaan, ja luulen, että kovin hyvä ei tule, kun maa on niin savista…
@Heksu: tuo muuri on kyllä ihan hauska idea. Sommittelin pystyasennossa kukkapenkin reunaksi, mutta se on aika kamalan näköistä
Kattotiiliä ei missään tapauksessa kannata alkaa murskaamaan - keksit niistä jotain puutarhaan tai lahjoita eteenpäin, moni ottaisi riemulla vastaan. Sementti on muistaakseni liian emäksistäkin (tai hapanta) käytettäväksi muruina kasvualustaan, mutta rajauksiin se käy hienosti.
Westersin puutarhassakohan niitä ensinnä ihailin jossain puutarhalehdessä, sittemmin kattotiilimuureja on näkynyt monissakin puutarhakuvissa. Linkin sivulla ekassa ja kolmannessa kuvassa näkyy hyvin kattotiilistä rakennettua yrttimaan reunusta.
Päällekkäin pinoamalla saa kivannäköistä reunusta kasvimaalle. Arvotavaraahan tuollaiset vanhat kattotiilet ovat.
Kikka76, kyllä nurmikko kasvaa hyvin savimaallakin. Kunhan pääsee alkuun niin sitä ei pidätä mikään.
Kylvökerrokseen voi lisätä hiekkaa, mutta sekään ei ole pakollista jos ei tarvitse edustusviheriötä.
Kiitos kaikille kommenteista. Katsotaan, miten palasiksi nuo tiilet menevät, ja mitä niistä loppujen lopuksi saa tehtyä
Kikka76, näin kerran kukkapenkin reunuksen jossa oli vieri vieressä pino tiiliä vaakaan, pino tiiliä pystyssä, pino tiiliä vaakaan jne. Pystyssä olevat tiilet olivat tiilen sivulaita katsojaan päin. Kivan näköinen!
Auttaisikohan joku viisaampi noviisia savisen juolavehnäpellon muuttamisessa pihaksi/puutarhaksi? Tarkoitus olisi ottaa pihakäyttöön pelto joka on savimaata, mutta kompostoitunut itsekseen vuosien saatossa pinnasta hyväksi mullaksi. Eli pohja savea, saven päällä hyvää lieroista multaa, pinnassa paksu kuorikerros juolavehnän ja nokkosen juuristoa, katteena puiden lehtiä. Palan pellosta käänsin viime kesänä talikolla omin pikku kätösin mutta jokin järeämpi konsti olisi ehkä tarpeen… Alanko vain kattaa ja toivon että tuo kuorikerros muuttuu joskus mullaksi? Vai hommaanko traktorin kääntämään koko pellon? Tarkoitus olisi laittaa alueelle marjapensaita ja kasvimaa, sekä osa lapsille pelikentäksi nurmikolle. Eli juolavehnästä ja nokkosesta eroon, ihana piha tilalle kiitos
Turvekuivikkeista hevonpeetä on mahdollista saada, ja pienellä budjetilla pitäisi mennä. Voi miten ilahtuisin jos joku ehtisi auttaa
Mun ehdotus mä ensin myrkyttäisn juolavehnän ja nokkosen pois siinä menee tämä kesä jos aijot kaikki saada pois. Syksyllä käätää kevällä levitä hiekkaa ( ei mitään lento hiekkaa vain hiukan krouvimpaa) ja turvetta myös se hevop. käy ja on varsin hyvää kun siinä on mukana turvetta ja runsaasti kalkkia sillä turve ja savi on molemmat hapanta ne seikkottaa sinne saven joukkoon. kasvimaan voit tehdä vielä hiukan koholle niin kasveilla on kunnon multa kerros missä kasvaa. Juolavehnää et saa pois muuten kuin myrkyttämällä myrkytys täytyy toistaa aina kun kun uusia vihdeitä nousee näkyviin jos nyt meet kyntää tai kääntää sitä niin juolavehnä vaan lisääntyy
Eli myrkyttäminen ei ole mikään autuaaksi tekevä konsti sekään, toistuvasti tarttis tehdä, ja niin kauan kuin myrkyttelet, et voi siinä ruokatarpeita viljellä. Kattaminen ja juolavehnän ja nokkosen sielunelämään perehtyminen on vähintäänkin yhtä tärkeää, jos aiot niistä selvitä tai pystyä edes rinnakkaiseloon. Niittoa, niittoa-niittoa ja vieläkin niittoa, häirintää mahdollisimman paljon, etteivät ennätä kypsyttää siemeniä tai kerätä vararavintoa juuriinsa.
Nurmikko syntyy kun vaan alat parturoida heinikkoa usein: ne heinät, jotka kestävät niittoa, selviävät, mutta toistuvaa leikkaamista sietämättömät nääntyvät (kuten esim. juolavehnä).
Tosiaan paras konsti riippuu siitä, mitä pihasta halutaan. Eli halutaanko kasvimaa, perennapenkki vai nurmikko.
Minulla oli joitakin vuosia sitten myös tuollainen nokkosten yms.valtaama osa pihasta. Kutsuin kuitenkin apuun maanviljelijöiden käyttämän peltojyrsimen, joka jyrsi pellon syvältä, ei siis mitään tyyliin sellainen työnnettävä, joka möyhentää vaan pintakerroksen. Ei ole ollut nokkosista paljoakaan huolta ton käsittelyn jälkeen ja paikalla kasvaa nyt varmaankin tontin paras nurmikko marjapensaineen.
Kiitos paljon nopeista vastauksista!!
Kirjoittelin yöllä pitkän tarinan joka lähetyksen yhteydessä hävisi… Mutta nyt uudella innolla. Eli myrkyttää en millään haluaisi, jos vain mahdollista niin luononmukaisin keinoin haluaisin edetä. Sen viime kesänä kääntämäni palan osalta tein niin, että talikolla käänsin maan, putsasin juurakot mullasta hyvin ja möyhensin mullan, laitoin paksun kerroksen sanomalehtiä, istutin sanomalehtien väliin perunaa ja laitoin päälle paksun kerroksen ylivuotista heinää. Perunat kasvoi hyvin ja rikkoja ei näkynyt, mutta melko kova homma se kyllä oli… Joten jos edes hiukan helpommalla voisi päästä.
Tontti on kooltaan n.1500 neliötä, ja siihen olisi tarkoitus tulla pihatie, marjapensaita, kasvimaa, perennapenkkejä, reunoille vapaasti kasvava aidanne syreeniä ja pihlajaa tms. Osa on varmaan pakko laittaa nurmikolle lasten pelejä varten, mutta muilta osin haluaisin mahdollisimman luonnonmukaisen ja rehevän pihan. Tällä hetkellä tontti on matalammalla kuin oma pihamme (on siis viereinen tontti jonka ostimme omaksi), eikä siinä kasva juuri muuta kuin jo mainittuja rikkoja. Reunoilla on koivuja ja pajukkoa. Toki aloitan jostain nurkasta ja etenen vähitellen, mutta mielelläni aloittaisin maanmuokkauksen ja rikkojen vastaan taistelemisen jo nyt alkuvaiheessa. Kiva pikku puuhamaa
Jos Paulastiinalla on vinkkiä tai linkkiä juolavehnän ja nokkosen sielunelämään tutustumiseen, niin ottaisin mieluusti vastaan! Muuten soittaisin naapurin traktorimiehen kääntämään peltoa, mutta pelkään että iso kone nostaa saven syvältä pintaan ja se hyvä multa hukkuu johonkin lopullisesti. Olenko yhtään jäljillä? Ja onko niin että hevonhyvää ei kannata laittaa vielä, ettei se lannoita noita rikkoja villintymään entisestään? Intoa on enemmän kuin pienessä kylässä, harmi kun tietotaito on vielä aika hataraa