Minä en tajua miten ihminen voi yhtaikaa tehdä noita kaikkea. Mulla menee aika vain yhtä asiaa tehdessä. Jos leivon sämpylöitä niin en tee mitään muuta.
Tuo on kyllä hyvää muistipeliä.
Uunia lämmittäessä kerkee valmisella ja miettiä järjestystä. Puulämmitteisessä uunissa lämpö hiipuu joten järjestys on aika tärkeä. Kyllä kieltämättä joskus tuntuu että on ylittänyt itsensä.
Minä en paista sähköuunissa mitään niin sen kerran kun kesällä uunia lämmittää on mahdollisimman paljon kerettävä.
Taitaa mennä niin kylmäksi ilmat että saa lämmittää kohta vaikka joka päivä.
Vaikka en yletä mihinkään Töniksen saavutuksiin, tykkään kun suunnittelee työjärjestyksen ja saa uuninkäytön maksimoiduksi ja kaikki peräperää paistettua. Sillon kun rupee jotain tekemään pitää tulostakin tulla.
No höpsistä Kurppa. Kyllä minä monesti olen ihaillut sinun saavutuksia.
Olet kympin tyttö keittiöpuuhissa.
Johan nyt ![]()
Järijestelin lopulta !! töistä jääneet kamat laatikoihin ja pois näkyviltä.
Heittelin menemään turhaa rompetta.
Aamupäivällä tein uuniruokia ja lihapiirakkaa. Säilöin kurkkuja.
Mulla on lehtisellerin kuivausprojekti meneillään. Kuivurissa varret ja tarjottimella pöydällä lehtiä. Projekti kestää vielä päiviä.
Tänään ruisleiväntekopäivä, punajuuria paahdoin uunijuureksia varten ja omenien mehustus jatkuu grillimökissä joten välillä pyörähdän sielläkin.
Kanttarelleja kuivatin uunissa. Sieniä rupee taas tulemaan kun tytär hyppää metsissä.
Pyykkikone pesi pyykkiä ja ripustin vaatteet kuivumaan.
Vaihdoin olohuoneen tekstiilit.
Lämmitin pönttöuunin, istuin kuuntelemassa äänikirjaa ja neuloin.
Alkaa olemaan sisähommia keittiössä enemmän ja enemmän. Tein peston omista aineksista savulohen ja perunoiden seuraksi, toimi. Laitoin tarjottimelle kuivamaan uuden satsin meksikonrakuunan lehtiä, pakasteeseen pari pussia lehtiä. Paistoin iltapäivällä löydetyt kolme napakkaa herkkutattia, teen huomenna piirakan johon ne pääsee pääosaan. Maustekurkkuja tein taas yhdestä avomaakurkkusatsista.
Ihan kiva että oli sisäpuuha-aineksia, ulkona pihalla ei huvittanut pitkään kuleskella kun hirvikärpäsiä on taas liikkeellä.
Eilinen päivä meni akoiks kun aamulla oli lepatus toista tuntia ja päänsärky jäi koko päiväksi.
Tänään noustiin puoli neljältä kahvin keittoon.
Pesin ja pilkoin raparperit mehustusta varten. Isäntä lämmitti uunin ja pääsin puuhastelemaan grillimökkiin mehustuksen kanssa.
Sitten tekemään uuniin sämpylöitä, pannaria ja kurpitsapiiraan. Kipasin neljä kyssäkaalia ja pehmitin ne uunijuureksia varten.
Välillä mehustuksen parissa pyörähtelyä.
Raparperimehua tuli reilu 9 litraa. ![]()
Kohta kastelupuuhiin ulos kun ei satanutkaan vaikka piti olla sadepäivä.
Kaikensorttista lepatusta toi sun koko elo ja olo
Ei perässä pysyis vaikka kuin yrittäis ![]()
Yhen idean nappasin tosta sun tänpäivän työlistasta - Raparperimehu. En ehkä keittele tai maijalla mehusta mut sitruunahapolla tuoremehua voisin tehdä kun onhan sitä ihan hyväkuntosta rapskua tuolla kasvimaalla vaikka kuinka vielä. Tai luulen et on hyväkuntoista, en oo kyllä varmaan kuukauteen lähellä käynyt kattomassa. Tää on taas sarjassamme “miks en oo tajunnut tätä aikasemmin” - ostan kaupasta mehua vaikka raaka-ainetta piisais itellä ja vieläpä tykkään kovasti siitä mehusta.
Kiitti vinkistä tönis
. Ja ota nyt ihmeessä vähän iisimmin ettei tulis niitä lepatuksia !
Yön jälkeenhän tuo lepatus oli kun en ollu muuta kuin kahvit juonut. ![]()
Tuo raparperimehu on hyvää helteellä janojuomana ja tietty muutenkin.
Kiisselin pohjana ja siihen mansikoita tai vattuja.![]()
Meillä on nämä vanhat maalaisten herkut kun ollaan niin vanhoja.
Mihin aikaan menette nukkumaan, kun jo puoli neljältä noustaan ylös.
Minä nousen seitsemältä ja se on minusta aikainen nousu, kylkeä käännän neljän aikaan.
Kai te sentään päiväunet otatte, minä nukun tai huilaa päivälläkin.
Hattua nostan noin ahkeralle pariskunnalla, olisipa minussa edes vähän tuollaista virtaa.
Noin klo 21 menen sänkyyn. Nousen 4-6 paikkeilla. Kesällä 4-5.
Päiväunet on vasta ensi talven ohjelmassa, vielä en osaa.
Meillä vakio kymmeneen mennessä,jääny työ ajoilta.
Ylös noustaan,tai minä nousen 5-6 aikoihin,mussukka vötkyää pikkusen pitempään.
Päiväunia en ota koskaan,paitsi jos olen sairas.En onneksi oo koskaan sairas ![]()


