Sitä sun tätä (alkaen 5.1.2021 ->)

Kukkatalon roskalavassa lukee että dyykkaaminen on rikos …no miksi ei laita suht eläviä vaikka euron tai 50 centin koriin köyhiksille tarjolle ennen roskista ?


Taas ihanalta asiakkaalta sain vattuja :hugs:

Ei ihme, että sähkön hinta korkealla, kun hallitus on päättänyt seisottaa Fortumin isoa kivihiilivoimalalaa, vaikka on ihan poikkeusolot kyseessä.

Kannattaa siis ostaa omaa metsää. Sitten vanhana voi tosin käydä niin ettei pysty niitä puita sieltä ottamaan ja jos sen teettää toisilla niin on tosi kallista.

Metsää pitää omistaa ja kärsiä vaivaa, huolta ja puurtamista. Myrsky kaatoi saaressa talvella puita, piti kuoria rungot kirjanpainajatuhojen torjumiseksi, lakisääteinen velvollisuus. Onneksi oli myrskyvakuutus! Käyn nyt rahakasan päälle makaamaan: 1,1€/tukki kokoinen kuusi kpl., omavastuu vähennettynä. Kyllä polttopuita tulee kunhan jaksan vetää. Ei näitä kesällä ehdi polttaa, nykyiset heikot jäät ei  päästä talvella mökkeilemään, ainakaan en uskaltaudu railoja ylittelemään.







Törsin tänään kympin hankkijalle …pinkki kaNNa isännälle synttikseksi …väri kompromissi koska tulipunainen ei ole minun mieleen ja isäntä ei niin perusta keltasesta ni olipa pinkkiä tarjolla…kauniisti kukkivana.
HOITO pitää nyt katsoa huolella …toivon monivuotista ruukku kasvia.

Jos nyt tekisin sähkösopimuksen määräaikaisena, niin ei riitä kaksinkertainen hinta.
Nyt meillä on alle 5sent/kwh  lokakuun loppuun asti ja määräaikaiset sopimukset joita on tarjolla nyt ovat  30 sent/kwh.
Eli minun laskuopin mukaan on yli kuusinkertainen hinta.

Oli äsken asiakkaan kanssa puhetta puun hinnasta.
Taimien hinta, istutus, rikkakasvien putsaus. Pitkä kasvuaika, puiden kaato, pilkkominen, siirrot, koneet, kuivatus.
Mökiinaapurilla kuivuri huusi koko päivän koivuklapia kuivaksi. Polttoainetta siihen hommankin kuluu. En alkaisi tuohon hommaan.

Väreen omistajien taustat on kunnat/veronmaksajat, joten tuskin on pokkaa päästää yhtiötä konkurssiin.

Ylessä oli vinkkiä siihen suuntaan, että olisi maanpetturuuttaa tankata Venäjällä. Jos asuisin rajalla, niin luultavasti tankkaisin itsekin. Spekulointia kuitenkin, että mitä tekisin, kun en siellä rajaseudulla asu.
Tuleehan sieltä Venäjältä koko ajan kuitenkin öljyä ja polttoainetta, jota ostetaan kalliilla suomalaisilta firmoilta.
Se että tankkaa Teboililla on enemmän tuomittavaa, koska ei edes hinnan takia pitäisi olla syytä niin tehdä.

LL, joo, tuskin. Nykymeno on vain sellaista, ettei mistään voi olla aivan varma.

Mä en oo Teboililla tankannut sen jälkeen, kun Venäjä lykkäytyi riehumaan Ukrainaan. Enkä tankkaa tulevaisuudessakaan. :face_with_symbols_over_mouth:

Nuu, niin pidänkin ja ymmärrän, että moni on ihan lirissä talvella maksujen kanssa :slightly_frowning_face: Meillä on ilma-vesilämpöpumppu, mutta kuluu sitä sähköä silti paljon. Tavallinen lämpöpumppu hankitaan tässä myös.

Marraskuusta eteenpäin loppuu tässä talossa saunominen, se on ihan turhaa sähkön kulutusta.
Asuin monta vuotta talossa , jossa ei ollut saunaa ja hyvin pärjää ilmankin.
Isäntä ei ees välitä saunoa.

Jos enemmän haluaa vielä säästää, käyn vielä töissä suihkussakin, nytkin iltavuorojen jälkeen tulee käytyä, kun en viitsi myöhään illalla kotona lotrata.

Meillä ei oo sähköistä lämmitystä, kuin pesutilojen lattiat.
Tällä hetkellä itseasiassa öljylämmitys on jo nippa nappa halvempi tai ainakin sama energiamäärään  nähden kuin ilmalämpöpumpulla tehty energia , jos scop-luku on 3 tai alle.
Eli öljyä tilaan lisää, vaikka sekin on nyt aika kallista.

Harkitsemme tosissaan sen oman vertikaalituulivoimalan laittoa, jos sähkön hinnat jää ylös, aurinko ei näin pimeessä toimi.
Ensin se oli vähän vitsi, joka alkaa muuttua vaihtoehdoksi. :smiley:

Piti käydä sähkösoppari tarkistamassa. Sain huokaista, voimassa 19.09.2023 4,39 c/kWh. Ei meillä tolkuttomasti sähköä mene kun taloa ei sähköllä lämmitetä.

Öljylämmitys on ihanan helppo, tehokas ja huoleton.
No lähivuosina se on varmaan pakko uusia, katsotaan mitä keksitään tilalle. :wink:

Ei hötkyillä, vaihtoehtoiset laitteet kehittyy.

Ja on meillä takka ja paljon vielä “ilmaista” puuta kaadettuna.
Ja monta huonoa puuta vielä metsän puolella pystyssäkin, 2 mäntyä just bongasin kuorettomana, kyllä nekin klapitetaan.

Tänään lähdettiin aamulla kaupunkiin ruuanhaku reissulle kun satoi vettä.
Hamstrasin taas possun filelankkuja 7kpl.
10e kilo. Olisin ostanut enempi mutta ei ollut enää saatavana. 
Toisessa kaupassa olis ollu mutta 14e kilo oli minusta liikaa jemmaan ostettavaksi.


Tänään kaupassa oli 4 filelankkua ja otin ne! Puolitin ne ja laitoin pakkaseen.
8 ruokaa pilkkahinnalla, ja on todellista grilliherkkua :yum:
Olen joka kerta kaupassa käydessäni lankkuja katsonut mutta ei niitä ole ollut.
Vakkarikaupassa viime viikolla kysyin lihamestarilta ja hän totesi että kyllä niitä tulee jatkuvasti ja aikamoinen kasa mutta kun ne myy loppuun hetkessä.

Nyt päätti tämä.muori.lähteä.käymään isolla kirkolla sukuloimaan.Saa nähdä,kuinka mummon käy,kun kävelen huonosti.Ja sauvat mukaan,hieman huolestuttaa,kuinka selviää maalainen ruuhkabussissa ja metrossa ,kun on huteraa tuo.käppäsiminen.Tyttö lupasi olla turvana ja tukena,mutta eihän hänkään kaikkeen ennätä,kun on itsellä.pieni lapsi rattaissa hoidettavana.Kysynkin,onko uhkarohkeata huonoselkäisenä maalaismuorina lähteä sinnenihmisten haitoiksi???