Sitä sun tätä (alkaen 5.1.2021 ->)

Kaksi päivää meni niin, etten ehtinyt koskeakaan tietokoneeseen. Perjantaina köröttelin mökille heti aamuseitsemän jälkeen. Ensin lastasin auton perän täyteen polttopuuta säkeissä, sitten marjapensaisiin pitkälle iltapäivään. Kaksi isoa ämpärillistä sain. illalla pakastin toisen. Sitten pitikin syödä jotain. Lauantaille ajattelin purkaa puukuorman ja pakastaa toisen ämpärillisen. Uusiksi meni, kun soitettiin töihin.  En kehtaa kieltäytyä kun tiedän, kuinka vaikea on äkkiä löytää sijainen. Ei myöskään voi torjua satasta, minkä saa hälytysvuorosta. Ilta kului sitten pakastamisen, vieraiden ja saunan parissa.


Tilasin ittelle tämmösen.

Yläkuvasta tuli jostain syystä mieleen vihreet miehet. 
Alakuvassa äiti ja lapsi

kitikat,lihashuoltovasara.Tyttö oli tilannu itelleen ja kokeilin,olin käyny treeneissä ja oli lihakset hellänä.Pikkusen aikaa ku tuolla hoitelin lähti maitohapot lihaksista ja loppu kivut.Kireisiin ja jännittyneisiin lihaksiin saa veret kunnolla kiertämään ja rentouttaa.Niskaan ja selän lihaksiin kokeiltiin kans ja teki kyllä hyvää,siinä vaan pitää olla apulainen tekemään.

Mulla on omronin lätkät jotka antaa erillaisia sähkösätkytyksiä ni kyllä sekin lievittää …pitää vaan pyyhkiä laput ja kohde kostella niin sähkökulkee paremmin.

Tänä kesänä on näkynyt heinäsirkkoja. Se ei ole ihan jokavuotinen ilmiö nykyään. Eivät vain soittele enää viulujaan. :blush:   Ei mun kuulossa ainakaan ole vikaa. :thinking:

Koko ajan loikkivat heinikossa mutta ääntä ei vain kuulu. :face_with_monocle:

Ihan parina päivänä kuullu sirityksen, vaikka pomppineet kyllä ovat. Olisko ollu epäsuotuisat sirittely ilmat

Hyvin ovat soitelleet ja pomppineet. Poikkeuksellisen paljon.

Ettes työ tierä …??? :cricket::cricket::cricket:Heinäsirkkojen äänitaajuus on niin korkeaa, että ihmisen kuulo alenee vuosien varrella niin että jossakin ikävuodessa niitä ei enää kuule… :japanese_ogre: Mä kuulin 2-3v sitten vielä Heinäsirkan äänii… Hepokatin äänen kuulen vielä hikisesti, ennen oli kaamee siritys pihallakin, ei enää. Mä syytän mun lintua, kun se muinoin ainankin pari kertaa teki korvan juuressa kamalan korkean vihellyksen, meni kauan kun korva vinku ja soi… 

Miksi sitten kaikki muut äänet,esim,lokin kirkunat kuuluu liiankin hyvin?

Sudenkorentoja lentelee …
Lintuja näkyy taas pihalla ja taitaa suunnitella kohta lähtöä ? Pihlajanmarjatkin jo häviää… mut parasta on kun hyttysiä on vain yksilöitä enään.

Eilen tuuli kaatoi puiston puolelta kaksi isoa haapaa pihaan. Alle jäi viisi isoa tuijaa, kaksi pienempää tuijaa selvisivät ainakin toistaiseksi hengissä. Puiden alle jäi myös kaksi puupinoa, vadelmia, kuusamaa ja kukkia. Kesällä pyysin kaupungin puutarhurilta että kaataisivat nuo huonon kuntoiset haavat ja myös yhden koivun. Eivät ehtineet. Nyt ehtivät, jännä nähdä millaista jälkeä tulee. Odotan saavani kunnon korvaukset kaupungilta, sitä kyllä epäilen ja sitten pytyttää pikkuista enemmän jos eivät korvaa. Puut olivat lahoja, siis vastuu kuuluu kaupungille

Pakko-oleskelua sisällä puolesta päivästä lähtien, ulkona liian kuuma.  Aikani kuluksi oon käynyt läpi ja järjestänyt kaapeissa olevat entiset säilykkeet, muutaman vanhan poistin kokonaan vahvuudesta.  Sit oon ladannut joitakin kuvia tänne penttiin, pitäähän sitä jotain aikaan saada :D  Vielä pari tuntia pitää kärvistellä ennenkuin lämpötila ulkona laskee siedettävälle tasolle ja pääsen kastelemaan :crazy:

Aamusta 15 min revin pellavat ja unikot pois …ja hiki tuli ihan armoton joten heitin hanskat tiskiin ja lähdimme tallikafeeseen pizzalle …kun viel kerkes, ne lopettelee taas. Aukiolo aika on niin kumma et karsii normi ruokatuntilaisen pois kun avaa klo.13. 

Olen koittanut etsiä tietynlaista ässäkeksien ohjetta. Tai siis muistaakseni Hyvät ässät. Tein sitä vuosia Kenwoodin yleiskoneen reseptivihon ohjeella. Sain sen koneen joskus 80-luvun puolivälissä joululahjaksi. Tein niitä pipareita ainakin kerran kuussa että oli aina kun tuli vieraita tai mummut tuli käymään. Sitten annoin sen koneen ja kaikki 15 lisälaitetta eteenpäin kun muka muuttaessa keittiötila pienenee (se kone on kuulemma edelleen käytössä). Vihkoa ei enää löydy. Olisiko jollain se 80-luvun käyttöhje /reseptivihko tallella? Jos saisin vaikka yv:nä joko kuvan siitä ohjeesta ja vaikka kirjoitettuna olisin tooodella iloinen. Olen kokeillut kaikki vastaan tulleet ohjeet mutta en saa oikean makuisia ja näköisiä.

Jotkut samperin vihreet madot yrittää syödä mun riippalehtikuusen elävältä.
Olen tänään nyppinyt ja kovalla vesisuihkulla suihkinut niitä oikein muutaman tunnin.
Ne perhanat kiipee vielä vartta pitkin takaisin maasta, jos putoovat suihkulla.

Kiitos kukkahörhelö🌺. Tässä on tulossa monet synttärit ja muita juhlia syksyllä. Jos nyt saisin pitkästä aikaa tehtyä muuta kuin sokeroimattomia lusikkaleipiä😅.

Se on onneksi pieni puu.
Ei mulla ollut mäntysuopaa kotona, muuten oisin varmaan kokeillut.
Sain hävitettyä niistä jo varmaan 90%, huomenna uusinta matsi.

Huomenna etikoin pihaa taas kun näkyy tehoovan ja hieman harmillinen hiekan viherrys ruskistuu alta oomin…