Ei ne oo siihen vieläkään muuttaneet, tavaroita kuskattu erissä pitkin kesää. Tontti sen kokonen et olis voinut jakaa 2 osaan ja rakentaa molempiin.
Ihan hyväkuntoinem 2 kerroksinen puutalo. Sähkölämmitys.
Hinta oli jotain alle 90 tonnia.
Toissa pyhänä kierrettiin tyttärien kanssa avoimia puutarhoja, viime sunnuntaina Pietarsaaren seudulla ruotsinkielisen puutarha yhdistyksen jäsenten puutarhoilla. Olivat avoinna jäsenille. Oli myös kaksi lastenlasta mukana. Täytyy sanoa että joillakin osaa sitten olla mahtava puutarha. Kasvit oli kaikki jättisellaisia. Millä lie lannoittavat? Kyllä oli porukka ihmeissään, tottuneet näkemään mun alkeellisen pihan, joka on aina jotenkin sekaisin. Kierrettiin myös Fäbodassa ja Aspegrenin puutarhassa, joka on nähtävyys tällä alueella.
Olin tänään sisarustapaamisessa niiden neljän “löytyneen” kanssa. Viime kesänä kokoonnuttiin ekan kerran, nyt sit taas.Ehdotin et pidetään nyyttärit, samaan tyyliin kuin taimitapaamiset pentissä
, ja niin tehtiin. Oli mukavaa kun kaikki istui saman pöydän ääressä yhdessä ja kaikki oli samassa tilanteessa mukana kuulemassa ja puhumassa. Viime vuonna vietiin omat eväät, grillattiin niitä ja syötiin vähän siellä sun täällä.
Kolme tuntia meni ihan siivillä, sit piti jo lähteä kotiin päin ajelemaan.
Ens vuonna meinaan ottaa mukaan ohjelmaan jonkin kivan pelin jossa voidaan vähän kisata. Nyt kun jo vähän ollaan tultu tutuiksi niin uskon et se toimii yhdistävänä tekijänä juttelun lisäksi. Mölkkyä aattelin. Kerran oon sitä pelannut, mut olishan tässä aikaa harjotella… ![]()
Pari päivää, niin alkaa loma.
:w00t::w00t::laugh:
Lähden heti alkuun lähiretkelle, eli kylmäpihlajan majakalle päiväretkelle.
Isäntä ei tällä kertaa lähde mukaan, saan yksin ihan rauhassa keskittyä ihailuun ja valokuvaamiseen.
Jos sitten ei tytär lähde kaveriksi.
Martoilla oli eilen retki Kotkaniemeen, pääsin taas naapurin kyydissä. Sää ei suosinut, melkein koko päivän satoi ja tietenkin sontikka unohtui eteisen naulakkoon. Vähän aikaa oli poutaa ja kiersin katselemassa puutarhaa. Sisällä oli tunnin opastettu kierros ja kahvit. Hieno talo ja siisti puutarha upealla paikalla.
Päivä Loviisan asuntomessuilla.
Ajattelin, että jotain kivoja ideoita olisi. Ei ollut.
Harvinaisen persoonittomia asuntoja hienolla näköalalla ja isoilla patioilla.
Paljon tummia pintoja ja rappusia. Amme ja takka lähes kaikissa. Valtavia ikkunoita.
Ruosteiset penkin reunukset on suosikkejani.
Useissa pihoissa kunttaa. Aurinkoisissa paikoissa, saa nähdä miten viihtyy.
Luulen etten viihtyisi noissa taloissa mutta noiden kivien ympärille olisi kiva laittaa kivikkokasveja…Tai ehkäpä ne olisi kodikkaampia sitten jos sinne veisi vanhat huonekalunsa
KIITOS YKSÄRISTÄ…
Valkeaa kilpeä saa sydänmaalta josta en osta risuakaan enään ja turun lassilassakin näkyi netin mukaan…mut saalistan sen ensi kesänä…jää jotain tavoiteltavaa. Nyt keskityn loppu sutinoihin …nythän aletaan valmistautuun kauden viimeisiin puuhiin.
Kyllä on tänä vuonna ollut pellonpientareet täynnä kauniita luonnonkukkia. En muista, että aiempina vuosina olisi tällaista kukkaloistoa ollut.
Kärsämöä, kelta- ja valkomataraa, ahdekaunokkeja, peurankelloa, kissankelloa, mesiangervoa, rantakukkaa sun muuta kasvaa isoina puskina. Hyvä juttu pölyttäjille.
Lomalla viimeinkin… ![]()
Miulla on loman viimiset päivät menossa. On ollut hyvä loma vaikka hieman kaikesta väsynyt.
Mielelläni palaan ensi viikolla töihin.
Äitin rakkaan esikoisen luona käymässä.
Ihaillaan kaunista kotia ja pihaa,omenia ja herukoita tulee kovasti.
Ei halua lapsi että äiti laittais pihaan istutuksia,ymmärrän,eioo minun piha.
Jokainen tekee pihastaan omannäkösen.
Ihanaa on olla “kylässä”
Omat lapseni eivät ole olleet tenavina/nuorina millään tavalla innostuneita kasveista ja puutarha-asioista. Mahtoiko johtua siitä, että tein heidän lapsuusaikanaan puutarhamyymälä- ja kukkakauppahommia, eivätkä kokeneet alaa mitenkään järkeväksi. Mutta nyt on esikoisellakin jo kukka-amppeleita, hän leikkaa nurmikkoa ja muutenkin touhuaa pihansa kanssa aika tarmokkaasti. Iän mukana ilmeisesti mieli muuttuu.
Kyllä minä oon saanut siirrettyä puutarha innostuksen ja kukkien kasvatuksen lapsille ja lastenlapsille. Viime viikonloppuna huomasin miten paljon:heart:![]()
![]()
Hän oli suihkussa syöksytorvesta tulevien tippojen alla. En kehtaa mennä katsomaan onko vielä kun tulee taas vettä ihan kunnolla.
Sähkön hinta jatkaa laskuaan. Alimmillaan vuoden sopimus 9 c/kwh. Taidan venyttää oman sopimuksen uusimisen ihan syyskuun loppuun, kun sopimus päättyy lokakuun 10 päivä.
Sähköyhtiön vaihtoon tarvitaan 15 vuorokautta, näin minulle sanottiin ja kun menin tekemään netissä uuden sopimuksen, tarvitsi ainakin Lumme siihen vielä ekstrapäiviä. Lähetin tilauslomakkeen 5.7. ja uusi sopimus alkoi vasta 23.7. Jos jatkaa samalla yhtiöllä, aika on varmaan lyhyempi.
Voi myös olla, että soittamalla olisi hoitunut nopeammin, en tiedä.
Oli kyllä hankalahkoa vertailla hintoja, kun suuri osa ehdotuksista oli noita kulutusvaikutuksellisia. Meillä menee talvella joka tapauksessa niin paljon sähköä, että en todellakaan halunnut mitään kulutusvaikutusta, vaan kiinteän hinnan.
Minulle ei ainakaan ole selvinnyt tuon kulutusvaikutuksen laskentakaava kuin siltä osin, että sekavaa on, ja eikös semmoin yleisohje ole että ei saa tehdä sopimusta mitä ei ymmärrä.
Laskennasta esitetyt maininnat,että vertaillaan oman kulutuksen hintaa pörssisähkön hintaan kuun lopussa, ja miinustetaan tai plussataan ero, ei kerro että mikä lopulta vaikuttaa oman kulutuksen hintaan.
Mitä merkitsee jos kuun 15 ensimmäistä päivää on -30 astetta pakkasta ja loppukuu nollan pinnassa.
LL, sitäpä juuri. En usko, että meidän kulutuksella tuollainen olisi millään parempi kuin kiinteähintainen alle 10 sentin sopimus. Tietty voihan vielä tulla takaisin ne alle 5 sentin sopparit, millainen meilläkin oli, mutta sitähän ei tiedä ja ratkaisujen kanssa pitää vain pystyä elämään.