Sitä sun tätä (alkaen 5.1.2021 ->)

Istun tässä olkkarin ikkunan edessä ja katselen ulos utuiseen, ikuiseen vesisateeseen.
Mietin miksi ei kukaan keksi ulos pystytettävää ikuista aurinkoa. Sille olis tarvetta ainakin meillä ollu kaksi viimeistä ns. kesää.
Ei mitään pientä vaan iso joka säteilee ja luo lämpöä.

Ei täällä tarvita mitään altaita ja ammeita, riittää kun menee ulos. Voi istua tai mennä pitkälleen ja vain nauttia kuinka vesi virvoittaa. 

Tönis, mä jo luulin että meillä on keksitty se ikuinen aurinko, mutta eilen sitten satoi.

Ei ole kumpikaan hyvästä, edelleen kaipailen sitä vaihtelevaa kesäsäätä. Tuntuu, että toisilla on koko kesän sateet ja toisilla kuivuus.

Meillä täällä on ollut oikea kesäsää. Siihen on mahtunut kesäkuun parin viikon (muistaakseni) hellejakso, sadetta ja paistetta. Takkia tarvinnut lämmittämään joskus ja sateelta suojaamaan joskus mut pääosin pärjännyt päivät ulkona T-paidassa. Kaikkea kivasti ja kohtuudella. Iitissä on hyvä olla, tänä kesänä ainakin :blush:

Amerikassa majaileva sukulainen kertoi että siellä on niin kuivaa että kaikki kuivuu karrelle ja pihat ruskettuu…
Mut ilmaston muutosta ei siellä ikuisen tuhlauksen ja ökykulutuksen maassa ymmärretä, siellä ei kävellä edes 200 metriä kauppaan.

Vein tänään suolistosyövän seulonnan näytteen terveysasemalle.
Loistavaa tällainen asia!

Rankkasateet on kaatanut sipulien kaislat maata myöten. Ei ne minusta vielä olis ylösnostettavia mutta kun luulevat vissiin olevansa keväässä ja alkavat kasvattaa uutta sipulia.
Isoja ne kyllä ovat ja siinä mielessä joutaisvat pois pellolta.
Paljon oon nähny mutta tätä ei ole ennen eteen tullu.

Uudet sipulit vain kasvavat väärään suuntaan syvemmälle maahan. :hushed:

Kesäretki Parmas ja Kontion mokkapirttiin kaffeelle ja oli makoisat korvapuustit ja hyvät kahvit, sääksmäen sillan yli sitten kotiin …käytiin viime kesänäkin mut arkisin siel ei oo ruuhkaa.

Juoruilua…

tönis,tuommosia oon nähänny usiampia vuosien varrella.Yksittäisiä tapauksia vuosittain

Komea juoru on!

Eilen vietyyn suolistosyöpäseulantaan tuli jo vastaus. Ei mitään normaalista poikkeavaa. Tosi nopeaa!

Kukkatalossa kun pyörähdettiin toissapäivänä katsoon koristeheiniä …ihan törkiät hinnat ja jätettiin väliin haetaan mökiltä kotkansiipeä…kyllä koristeheinätupon hinta kun on noin 17 -20 e …niin voi levee mahoton …kasvatan itse…
Mut siellä oli niin upeita kiinareita että ihan sormia syyhysi ja niin teki mieli …mut hinta oli 12.90 kpl ja pieniä …aika kitusia mut kukat voi ei miten hienoa kukintaa…mut olin lujana …liian kalliita.

Miraemmi, kokeilepa tori.fi jos kiinareita tekee mieli tai perennoja. Sieltä tekee löytöjä. En minäkään puutarhaliikkeissä enää asioi.
Kurjenpolvea maksoi liikkkeessä pieni ruukku 8€ ja minä sain Torista kaksi Ikea-kassillista hintaan 20€. Noin vaan esimerkkinä!

Löytyiköhän viimein toimiva turvakenkä. Oli kanna korotus tehty pohjalliseen. Sen kun otti pois, oli kannaton kenkä. Kaupasta otin tullessa schollin everydayt hieman pohjaa pehmittämään, naulaanastumissuojan takia pohjat kivikovat. Schollin workit ei sinne kenkään oikein hyvin istuneet. Lesti liian kapea kannasta niille.
Minun polvi ei tykkää yhtään siitä, että kengässä on minkäänlaista korotusta kantapään alla. Paljasjalkakengillä oma aika juoksennellaan. Viimetalvisesta polven kolauksesta oli se hyöty, että turvotessaan nykäs löysät pois (Bakerin kystan polvitaipeesta). Sitä en takasi halua.

Onpahan sitten vanhana mitä kiikkustuolissa muistella 





Aikojen alusta lähtien tuon paikka on kalliolla hirsipöydän päässä,  aurinkovarjo on yliarvostettu kapine.

Sukelluspuku kohta hommattava. Märkää, vettä kohta kuin kevättulvien aikaan.


Piti sateen pieksämiä vähän pelastaa sisällekin

Samaa täällä. Harmittaa kun sade on mädättänyt ruusuni. Penkit täynnä rikkaruohoa ja mitään ei voi ulkona tehdä.

Minä kans käytän crocseja. Talvellakin  joskus käyn postilaatikolla crocseilla, eivät ole liukkaat vaikka se onkin vaikea uskoa mutta tähän on toimineet hyvin ja pitäneet vanhan pystyssä.


Nurmikko näyttää nyt tältä, perhoset tykkää kyllä, valkoapilaa kimalaisille ym. tuon keltaisen kukan nimeä en muista. Luonnossa kasvaa  joku samannäköinen mutta korkea, tämä on melko matala. Joskus tämä paikka ollut niityn tapaisena, päivänkakkaraa ym, vaan sitten tuli punkkikammo ja on leikattu alas niin ei varsinaisia nurmikkokasveja hirveesti kasva. Nyt on jäänyt myös kosteudenkin takia leikkaamatta, myöhemmin sitten, ei harmita kun ei paraatinurmi ollut aikoihin.