Minä yleensä syötän sitruksille märkää kahvipurua, jotta multa on hieman hapan. Lisäksi annan sitruslannoitetta.
Neudorff NPK 3-0-4
Kyllä, Navel appelsiinit on “mutantteja”. Samasta puusta otettu pistokkaita, ja taas pistokkaita jne…
Jos lontoo taipuu niin tässä pikaisella googlauksella linkki, jossa kerrotaan vähän historiasta jne: http://nowiknow.com/navel-oranges-the-mutant-clones-in-your-kitchen/
Jenkkien citrus-foorumilla pyörineenä tuli tuo vastaan joku vuosi sitten, ei ole vielä löytynyt siementä vaikkakin kyseisellä foorumilla pari tapausta onkin ![]()
Olisihan se silti mukava kasvatella ikiomaa Navelia, vaikka satoa saisikin odottaa kymmenen-kaksikymmentä vuotta.
Tuota Neudorffin citruslantaa olen haeskellut, ei vain ole löytynyt. Pitänee tilata vaikka jostain netistä kunhan nuo edelliset loppuu…
Puutarhan kesää ja tuota Substralia olen nyt antanut, PK:ta aina silloin tällöin.
Multa on itsessään aika hapanta, siis tuo orkideamulta(pH 5), ja uskon että aika pitkään riittää sen puskurointi-kapasiteetti.
Vuoden välein kuitenkin vaihdan mullat…
S -gardenista ostin tuota 2 pulloa.
Minä lannoitan vain biolannoitteilla, eli viime keväänä laitoin ruukkuun ihan kanankakkarakeita ja taas multaa päälle. Ei ole järkevää lannoittaa keinolannoitteilla jos haluaa sanoa syövänsä luomuna. Ei ne siellä tuon kotikylillä Sisiliassakaan saa sen kummempaa kuin kotieläimien lannoitetta paitsi isoilla tarhoilla joissa ei lannoiteta ollenkaan. Tähän saakka oma on kukkinut ja tehnyt kivasti sitruunoita vuosikausia mutta tällä hetkellä ei ole yhtään hedelmää eikä kukkaa näkyvissä. Seuraavia syötäviä sitruunoita saa odottaa todella kauan kun niiden kypsyminen kestää pitkästi päälle vuoden. Vaihdan seuraavan kerran mullan vasta ehkä parin kolmen vuoden päästä.
Joo, ei tässä luomiviljelijäksi voi itseä kutsua. Tokihan kanankakka ja muut typpipitoiset luomulannat toimii varmasti, mutta ainakin näin alkuvaiheessa käytän näitä synteettisiä lannoitteita kun satoa ei ole moneen vuoteen tiedossa.
Pl. kalamondiini joka kukkii par’aikaa.
Tärkeintä että nuo kasvaa ja voi hyvin.
Chilit kasvatin useamman vuoden pelkällä puutarhan kesällä, ja toistaiseksi ainakaan ei ole mitään oireita, kaikki neljä lastakin ovat terveitä kuin pukit ![]()
Täälläkin kukkii. Ja tuoksu on aivan ihana. ![]()

Upea on!
Pitäisi varmaan vaihtaa sitruspuu (kaupan hedelmän siemenestä kasvatettu) isompaan ruukkuun, ja saattaisi uusi multakin tehdä terää. Olen välillä kastellut merileväliemellä, kesällä annoin kanankakkaakin…
Ajattelin kaktusmultaa… vesi läpäisee hiekan hyvin eikä jää seisomaan.
Edittiä. Hmm, siis Neudorffilla on oma sitrusravinteensakin, jo kaikkea sitä…! Olenkin ostanut ko. firmalta jo marjalannoitetta ja tomaattiravinteita, mutta sitruksen oma muonapullo puuttuikin… ![]()
Nyt on jotain uutta orkkidea juttua oli tän palstan esittelyssäkin …hitto kun nimet häviää päästä…sitä savi juttua mitä ruukkuihinkin nyt kovasti laitellaan ? Nyt minäkin laitoin taimimultaan ihan tavalliseen parit aplarin siemenet ja mandariinin ihan kokeeksi.
Tältä palstalta selvitän mitäs sitten jos itävätkin ?
Just tuossa iltapäivällä katselin sitruunaani ja mietin, että pitäisi laittaa se isompaa ruukkuun ja uusia multa. En viitsisi ostaa yhtä kasvia varten mitään erikoismultaa ja mietin, että jos kukkamullan sekaan sekoitan jotain rouheaa ja mieleen tuli saviruukun muruset. Voishan tuota kokeilla.
Tässä on kuva viime kesältä kasvarista. Täytyy etsiä tuota sitruslannoitetta. Olen lannoittanut tätä ihan sillä “punaisella” lannoitteella. Talvet viettää autotallissa.
Paljonko on ikää Viipun sitruksella kun noin ison sadon tuottaa
Tuo mun kalamondiini näyttäis olevan tuossa ikean kookos(?) muhjussa. En tiedä missäpäin Oulussa myydään mitään erikoismultia. Orkideamultaa taitaa olla ainakin Bauhausissa, mutta mitään sen kummempia ei taida olla edes saatavilla. Sinnekkin on tieten matkaa n.50km, ettei nyt ihan huvikseen viitti sinnekkään lähtä. Onko siis mustamulta liian tujua, taikka liian raskasrakenteista sitruksille?
Orkideamullan puutteessa laittaisin kasvini tuollaiseen gritty mixiin, tai sitten sekoittaisin kaktusmultaa ja perliittiä suhteessa 50-50.
Mangoni kasvaa aika karkeassa sorassa; valkoista koristekiveä/soraa jossa vajaa puolet IKEAn vulkaanista kiveä ja perliittiä.
Näyttää pitävän olostaan. Kastelua vaatii tosin joka kolmas päivä.
Kaksi kaffir-limeäni kasvaa kokeena eri kasvualustoissa mutta samankokoisissa astioissa, ja tuo orkideamullassa kasvanut on puolet isompi ja voimakkaamman näköinen, pitkässä juoksussa ero on varmasti vielä isompi.
Toinen kasvaa kylvö- ja taimimullassa jatkettuna puolella perliittiä. Hyvin on huokoista sekin sekoitus mutta uskon alustan pH arvon olevan se ratkaiseva tekijä.
Ihastuin tuohon Plantagenin orkideamultaan ja sitä tulen käyttämään, juuri passelin kokoista ilman isoja könttejä eikä pieniä partikkeleitakaan ole tukkimassa ilmataskuja. Vaikkakaan ei ole halvimmasta päästä.
Kiitos vinkeistä, kokeilen perliitin sekaista kaktusmultaa…
Mangoa kastelen neljän viiden päivän välein. Kosteuden tsekkaan työntämällä sormen soran sekaan kuten multaankin. Varmasti juuria katkoo mutta haarovatpahan ainakin
Ja joo, voisi tuo sora olla puolta pienempää mutta ei tuo ole vielä valitellut, päin vastoin.
Lannoitteena saa joko Puutarhan kesää tai Substralia, pintaan sotkin rautasulfaattia ja kananmunankuorta.
Perliitti ja toi vulkaaninen sora-aines pitää kosteutta kuitenkin, ja perliitti nousi pintaan ekoilla kasteluilla niin toimii vähän kosteuslukkona… Haihtuminen tapahtuu siis pääosin kasvin lehtien kautta.
Ruukkuna on tuo 24x24 Orthexin Eden altakasteluruukku, kokoa en muista sentilleen mutta toistaiseksi sopiva, kesään mennessä tarvinnee isomman.
Tuon mangonkin mieltymykset jostain bongasin, jenkkifoorumilta, ja aikalailla oli eri käsitys sen tarpeista…
Tuo Plantagenin orkideamulta ei ole NIIN krouvia kamaa kuin saattaa kuulostaa, pidättää kosteutta niin että kastelua sitrukset kaipaa vain kerran viikossa lamppujen alla. Kesällä ulkona toki saattaa tarvita kerran päivään.
On kuitenkin paljon huokoisempaa kuin esim kaktusmulta + perliitti.
Oletteko jo kokeilleet seramis savirouhe orkideoille ? Pentin esittelyssä etusivulla...
Meitsi viel odottelee itääkö mandariini vaikos appelsiini ..en ole ennen kokeillutkaan.
Ei ole kokemuksia kyseseisestä aineesta, voisipa tuota kokeilla jossain vaiheessa. Luulisin että toimii!
Ensiksi komeilen kuitenkin bonsai-piireistä tuttua S-ryhmän kaupoista saatavaa Rainbowin Kevyt kissanhiekkaa(poltettua moler-savea), josta pitäisi hajuaineet lähteä pesussa. Sitä ostan seuraavaan ruukutukseen, huhtikuun puolella jo!loin pienet taimet vaatii jo kokoa isompaa alustaa. Mäin ollen pääsen vertailemaan useampaa eri kasvualustaa ja niiden hyötyjä/haittoja.
Ja jotain hienoakin; sain kutsun Plantageniin työpaikkaa varten. Tietoa ei ole kuinka paljon pitkään/kuinka monta tuntia mutta hurraa, täpinöissäni olen!! :)
Toivotaan että koti-isän statukseni muuttuu!
Jos siinä lannoituksessa tärkein on riittävä raudansaanti, tasaisin rauta tulee siitä kun laittaa mullan sekaan ruosteisia ruuveja, nauloja tms. Kiitän vinkistä alan gurua, joka piipahti eilen teellä ja rupattelemassa. Ihan tavallisessa halpamullassa omani on aina kasvaneet ja kun tuo sitruslannoite loppui, kastelin merileväkanankakkavedellä ja se aiheutti lehtien kellastumista. Luulin että on elukoita mutta anemiahan se vaan oli. Nyt on ruostutus käynnissä että saan huomenna vaihdettua mullat, vaihdettua pois altakasteluruukun ja sekoitettua ruuvit joukkoon. Ruosteinen vanha saranakin näköjään löytyi.
Sohvakukka, tuo sitruuna on ollut mulla 8 vuotta. Ostin sen aika isokokoisena K-raudasta. Se on latvottu, joten korkeutta se ei enää kasva.
hei.osaisitteko sanoa onko tämä appelsiini vai jokin mandariini.mulla meni tikut sekasin…mut oon siinä muistissa että nää mitä on monta olisi jotain mandariinia…mitä ootte mieltä???tää on nyt vuoden vanha.