Talvivalkosipuli, Allium sativum(2007...31.3.2021) SULJETTU, jatkuu: Valkosipuli

Täällä oli keväällä lämpimät kelit ja nyt jo kuivassa kaivossani vettä, joten silloin hoidettiin kunnolla. Kurjenkaulat syötiin. Nyt on ollut kuivaa jo melko kauan ja helteiden tultua lienevät valkosipulit päättäneet lopettaa kasvunsa, vaikka maa on kyllä kosteampi kuin olisin kuvitellut. Valkosipuliguruni Åke Truedsson kehottelee kirjoissaan tarkkailemaan tilannetta koenostojen avulla jne ja nostamaan kun on sopiva rakenne sipuleissa. Itse kyllä tartun lapioon kun ensimmäinen sipuli on ‘hajonnut’ ja varret alkavat jotenkin vetelöityä.

kyllä vaan ja itusilmu"tuppi" aukeaa. jos silmuja on vähän, ne kasvavat aikalailla isoiksi (sormenpään koko?), jos niitä on paljon, jäävät onnettoman pieniksi. jos huolellisesti keräät ne kompostiin, voi olla, ettei sinulla muutaman vuoden päästä ole rikkaongelmaa pihallasi. minulla pikkuisia itusimuja on päässyt leviämään ja niistä alkunsa saaneita kasvaa milloin missäkin.

vasta siinä vaiheessa nostan sipulit, kun itusilmut ovat kokoliaita, koska tarvitsen niitä silmuja. totta on, että muutama sipuli on siinä vaiheessa sitten jo ehtinyt jakautua, mutta niin pieni määrä, ettei haittaa. käytän ne joko istukkaina tai syön pois nopeasti. kynsinäkin säilyvät aika hyvin.

selvä. tarkkailen tilannetta:-) kesähän on ollut erinomaisen poikkeuksellinen. 90% kurjenkauloista on syöty mutta muutaman tarvitsemani jätän aina kasvamaan. nostamistani “villeistä” ei yksikään ole edes yrittänyt vielä hajota ja juuri aamulla kun leikkelin liikaa levittäytynyttä köynnöspinaattia pois, totesin varsien olevan vihreät ja tanakat.

Minä nostin omani jo eilen. Kurjenkauloja ei tullut ollenkaan, vaan kasvi teki varteen jopa useampia varsisipuleita. Varret olivat jo tosi kellastuneita, joten päätin nostaa sipulit ylös ja käyttää palstan loppukesän kylvöksille. Ihan mukavan kokoisia sipuleita sieltä nousi.

Kiitos tiedoista mai-lee Odotan innokkaasti miltä näyttää (ja maistuu!) niistä sinulta saamistani yksikyntisistä kasvatettu valkkari. Loppujen lopuksi kaikki lähtivät kasvuun, pari-kolme vain todella paljon myöhemmin kuin muut. Luultavasti ne jäävät pienemmiksikin, sen näkee sitten.

Otskilta saaduista itusilmuista on osasta kasvanut ihan kunnolliset varret, ja äsken tuolla pihalla kurkkiessani valkkarien varsien tilannetta nostin kokeeksi yhden varrestaan lakoontuneen ylös kasvuastiastaan (ne oli kylvetty parvekeastiaan). Siellähän oli ihan reilun kokoinen yksikyntinen - riemukasta pomppivaa hymyä

hyvä:-) olet selvästi antanut pikkusormen talvivalkosipulille ja kokemuksesta osaan sanoa, että se on menoa nyt. kamalana katokesänäkään niin kuin tämä, se ei petä.

ensimmäisen itusilmupurkillisen minäkin jo tyhjensin ja hyvän kokoisia yksikyntisiä sieltäkin löytyi…

minä istutan valkkareiden väliin purjoja ja tavallisia sipuleita.sittenkun valkkarit on nostettu ehtii vilä purjot ja sipulit kasvaa hyvässä tilassa.nyt minulla on reunoilla vielä muutama palsternakkakin!!!

Ja vielä kyselen: poimitut yksikyntiset, kuinka niiden kanssa toimitaan kun ne aiotaan istuttaa syksyllä maahan kasvamaan? Poimin hiukan enemmänkin niitä, ja huomasin ettei aavistustakaan mitä nyt sitten… Ne vissiin kuivataan, mutta missä/kuinka, onko paikalla väliä? Nyt jätin pihalle aurinkoon ja ryntäsin neuvoa kyselemään. Kuinka toimitaan niiden varsien kanssa, milloin poistetaan ja onko väliä kuinka sen tekee (kiertää irti, leikkaa… jne.)



Uskon että lukemalla tän ketjun varmaankin löytyisi vastaukset, mutta aika varmasti joku ihan kohta kuitenkin kyselee näitä samoja asioita…sen varjolla lykkäsin nämä kysymykset tähän - vastauksen toivossa :slight_smile:

Huih, siis voivatko sipulit aueta ennen kuin maanpäälliset osat kellastuvat? Vai onko teillä vaan jo niin paljon pidemmällä kasvu, että jo ovat jo tuleentuneet? Minulla on lehdet vielä ihan vihreät ja itusilmuja kyttäilen parista sipulista, mutta vielä on “nuppu” tiukasti kiinni. Täytynee minunkin tehdä yksi koenosto.



Minulla on myöskin purjoa ja kevätsipulia valkkareiden välissä, mutta valkkarit ovat varjostaneet niin, että purjot on jääneet todella pieniksi. No ehkä ne sitten ottavat vahingon takaisin, kun valkosipulit on nostettu tieltä varjostamasta.

Maanpäälliset osat eivät kellastu/lakastu samalla tavalla kuin tavallisella sipulilla. Sipuliosan kuori sen sijaan katoaa, jos sipulit ovat liian pitkään maan alla.

Hertsileijaa, täytyy todellakin sitten kaivaa ylös yksi ja tarkistaa tilanne. Minä olen kuvitellut (ekaa kesää kasvatan), että ne lakastuvat, ja silmä kovana olen koko ajan kytännyt, että milloin, milloin… odottavan aika on pitkä :slight_smile:

huom! en tiedä miten pitää tehdä, mutta nuun kyselyihin kerron - taas kerran:_) - mitä olen tehnyt, teen ja tulen jatkossakin tekemään.
nostan yksikyntiset vasta, kun naatit ovat huvenneet (kaikki kasvuvoima pitää saada talteen) eli naattien irrottelusta ei minun tarvitse huolehtia. luulen, että kevyesti kiertäen on helpoin irrottaa, jos irrotettavaa on. juuret leikkaan pois, mullat rapsuttelen/pyyhkielen/hieron pinnasta. puhtaat pullerot laitan vadille ja sen ns taimikaappiin kuistille. siinä saavat olla siihen asti, kun on istutuksen aika. en oikein usko, että säilytyspaikalla olisi kovinkaan iso merkitys - minulla ainakin ovat ajoittain yli +40°C ja välillä pikku pakkasessa - kunhan eivät vedessä lillu.

Tein koenoston ja otin juuri yhden maasta pois, ei nyt niin kovin suuri ollut, mutta kynsiä näkyi olevan jokunen. Jos vielä kuukauden ovat maassa, niin niistähän tulee suuria! Ensikertalaiselle ihanaa! Vieläkö annan hevonpeetä loppuajaksi kasvuun vai mitäs itse olette tehneet tai teette?

jep, uskokaa kaisaliisaa. minulla ei varmaan kertaakaan ole naatit edes kellastuneet saati lakastuneet ennen nostoa. aika hyvin nuo kaksi kriteeriä - elokuun toiseksi viimeinen viikko ja avautuneet itusilmutupet - ovat päteneet. avautuneita ja sitä myöden huonosti säilyviä sipuleita ei ole liiaksi asti koskaan.

edit: ihan varmuudeksi toisto - lajikkeeni on aleksandra ja pelto on vantaalla eli II-vyöhykkeellä.

Kiitos mai-lee, taas kerran :slight_smile: , erittäin hyvä oppitunti miten/miksi. Otan opikseni :slight_smile:

Minä sitten kaivoin ylös yhden sipulin, ja sieltä löytyi sellainen miehen nyrkin kokoinen mötkäle! Ihan nostokunnossa ne eivät vielä ole, eli annan muiden vielä muhia maassa. Ja kasvaa kokoa? oho

Mutta, mutta. Nyt en yhtään tiedä mitä nostamalleni sipulille pitää tehdä, kun se ei kai kypsyysasteeltaankaan ole sellaine, että sitä voisi tai pitäisi kuivata... jotenkin kai? mai-lee, riennä apuun mainioine ohjeinesi! Voiko sen vaan leikata auki ja laittaa pataan? Siinä ei ulospäin ainakaan näytä olevan vielä selkeitä kynsiä ja varsikin on läpimitaltaan 3 - 4 cm. Sekö vaan listitään poikki sipulin yläpuolelta? Kääks, minulla ei ole koskaan ollut NÄIN tuoretta valkosipulia! Ihan kädetön tunne..

Syö pois vaan :wink: Varsi poikki sipulin yläpuolelta jne. Säilyy jääkapissakin jonkin aikaa, tai kauemmin.



Minunkin vastukseni kelvannee…


Kiitos, kelpaa kyllä :slight_smile: Ei sitten muuta kuin varren katkaisuun. Minnehän ne oksaleikkurit tulikaan laitettua… :wink:

Katkoin lähes kaikki kurjenkaulat pois, ison kasan wokkasin voissa tavallisen sipulin ja paprikoiden kanssa. Sitä olis syönyt vaikka kuinka paljon!!!



Persottaisi niin hirveästi nostaa yksi valkkari, mutta eivät ole vielä valmiita. Varmaan pari viikkoa pitää vielä kitua himoissaan!

hymyä Malttia Titamiini. Eikös sitä sanota että hyvää kannattaa odottaa ...