Kuinka nopeasti luonto ottaa omansa? Näiden sorien alta on maa myllätty, rikkaruohot poistettu, sen päälle heitetty IISO KASA sanomalehtiä, ja niiden päälle soraa.
Muistan jossain vaiheessa sanoneeni, että on aika fakiiri, joka tästä päänsä lykkää.
Mutta fakiireitahan ne on, rikkikset.
Ensi kesänä ihmetellään.
Niin, ja lehdet, ne puista pudonneet, noukin ihan käsipelillä. Kaiken muun tehdyn ohella se oli pikkujuttu.
Kurpitsa,
samaa minäkin aika ajoin mietin. Olen nyt tehnyt jotain suuuurta tyhhmäää. Jotain joka selviää ensi keväänä.
En vaan itse ole keksinyt mikä se Tinden-mitan-moka on.
Kovasti olen omasta mielestäni miettinyt ja suunnitellut jne…katsonut kaikille omat paikat, miettinyt maat ja valon, kokovaatimukset jne,
Tinde, älä turhaan sure tulevaa, olen varma että näkymä vain paranee vanhetessaan. Käpyjä pitää varmaan itekin lähteä etsimään puskien ja kivien juurelle.
Oikeasti, saanko kertoa mikä minua ihan hiukkasen kyrsii.
Pari kolme vuotta sitten yksi (kasvitarhoilla työskentelevä) p-netin perustyyppi kysyi neuvoa rhodolleen. Joku ystävällinen ihminen vastasi ja kysyi, että kai ko. rhodo on istutettu varjoon tai ainakin puolivarjoon.
Johon tämä kasvitarhojen työntekijä ja Pentin monikymmenvuotinen kirjoittaja vastasi:
En kai mä mikään Tinde ole!
Ehkä se oli vitsikästä kirjottajan mielestä. Ihan oikeasti, se loukkasi minua. Minä olin ja varmaan vieläkin olen synonyymi tietämättömyydelle.
Mutta hei, ei se vaadi kuin sisälukutaitoa ja vähän kiinnostusta, etteikö pääsisi näissäkin hommissa alkuun. Ei täällä tarvitse olla mikään ydinfyysikko. Terveisiä vaan Nannalle!
Vielä minä pihallani puuhastan, enkä vieläkään laittaisi rhodoa paahteiseen kohtaan, en emäksiseen maaperään.
Unohda Tinde mokoma typerä kommentti. Sulla on mun mielestä niin ihana asenne elämään ja puutarhanhoitoon, että et saa muuttua yhtään! Minä perustan pian Tinde-vaniklupin.
Näitä kuvia kun katsoo, niin tuollainen kommentti kuulostaa lähinnä todella kieroutuneelle vitsille. Ansaitset kyllä jos jonkinmoista prenikkaa ja papukaijamerkkejä ainakin miun puolesta. Itse en pystyisi kuuna päivänä samaan! Istuttaisin vaan marjapensaita 
ja mi olen sentään alan ammattilainen hei vaikkakin viljelypuolelta, joten annan itselleni suuren havu- ja perennatietämättömyyteni anteeksi.
Persoonallisuus on hyve! Ja mitä sinun puutarhaan tulee se on mielenkiintoinen, kaunis ja sydämellä tehty. Jokaisen puutarha on omalla tavallaan hieno. Miks ihmeessä kaikkien pihat pitäs näyttää samalta ja “kirjasta opitulta”. Mulla on ainakin paljon omia juttuja, enkä ole viisaskaan, mutta eihän se ole keneltäkään muulta pois.
Lisäksi juttujasi on hauska lukea:)
Heh heh - täällä istuu joku nyt punehtuneena kuin pieni porsas - hyvästä mielestä.
Ja hei, olen sanonut ja sanon vieläkin, että nythän tämä piha vasta alkoi saamaan muotoaan. Odottakaa! Odottakaa!
Muistan minä sellaisenkin jutun, kun asuttiin Lohjalla ja oltiin muutettu sinne, ja naapurilla oli mielestäni tosi upea piha. Naapuri - niin härrä kuin prouva - olivat aika viileitä tyyppejä, eivät olleet ensimmäisiä aloittamaan vuoropuhelua meidän kanssa. Eikä meistä koskaan tullutkaan kuin ihan normaalit hyvän-päivän-tutut.
Minä kuitenkin kehumaan naapurin pihaa, tosi nätisti oltiin mäkeen saatu niin hemeroita kuin hortensioita, hienosti poimuili perennapenkit. Juuri kun yksi satsi oli kukkinut, tuli toinen ja peitti edelliset. Juuri kuin itse olin haaveillut. Koko kesän elävä perennapenkki. Upea!
Minä siis kehumaan ja kyselemään yksittäisiä kasveja. Naapurin rouva otti kehut vastaan aika kiihkottomana. Ei tiennyt mitä siellä perennapenkissä kasvaa.
Selvisi sekin.
Eräänä päivänä pihalle ajoi Puutarhuri. Jes. Naapurilla kävi noin neljä kertaa kesässä ja pari kertaa syksyllä Puutarhuri, joka leikkasi puut ja pensaat ja harvensi ja hoiteli perennapenkit.
Minä siellä omalla puolella peffa pystyssä tein omia juttujani, ja vaikka naapurin jutut olivat sata kertaa hienommat kuin omani, mietin omia perskankkujani onnitellen, että ihan ite tämänkin teen.
En tiedä vieläkään, miksi minulta meni niin maku siihen naapurin puutarhaan. Ei kai ammattilaisen käyttö ole kielletty. Mutta jotain siinä oli niin väärää!
No, minähän aloin sitten tehdä ystävyyttä sen naapurin tilauspuutarhurin kanssa - selvisi että oli maahanmuuton myötä Suomeen saapunut kroaatti. Tosi taitava ja asiantunteva.
Mutta koskaan en enää tuntenut mitään omantunnonpístoksia kun ohitin naapurin upean pihan.
Ja jotenkin luulen, vaan en tiedä, että se mukava kroaatti-puutarhuri mieluummin keskusteli kanssani kuin sen naapurinrouvan kanssa.
Mutta hieno ja siisti piha naapurilla oli. Ja on luultavasti vieläkin.
Tinde, sinun Monza-radan ansiosta sain synninpäästön ja paperit takaisin terveenkirjoihin sisareni ystävättäreltä. Viime keväänä putsattiin sisareni talon tausta kalliota myöten puhtaaksi. Keskellä aluetta kuitenkin kasvoi koko tontin ainut kuusi, alle mmetrinen sellainen. Kuusi haluttiin säilyttää joten levittelin ympärille tuhdin kerroksen Ålandstidningiä. Tässä vaiheessa sisareni ystävätär pistäysi ja näki ilmeestä, että nyt on puutarhuri seonnut. Mutta nyt olen voinut esittää kuvia netistä, että tuo toimii. Eli kiitos kovasti kuvistasi.
Jep, me odotamme:)
Oon samaa mieltä, että rahalla ja toisten työvoimalla tehty puutarha ei ole sama asia kuin ITSE tehty.
Jess! Wau! Tämä kuullosti hyvältä! Sinulla Ålandstidning, mulla Postimees. Ja saman ajaa!
Tilistantti, et varmaan ollut vielä Pentissä, kun ilahdutin naapureita hakemalla metsästä lehtiä ja oksia ja haketta. Horjuin isot mustat jätesäkit haravanvarren molemmissa päissä läpi peltoaukean, jossa mammat seisoivat rivissä ja katsoivat naamat kysymysmerkkeinä meitsin puuhia.
Meillä jokaisella on oma tehtävämme tässä maailmankaikkeudessa. Jos minulla ei ole muuta, niin ainakin naapurimammojen niskalihasten verryttely. Puistelee, puistelee päätään.
Se on hyvä, että olet löytänyt oman funktiosi maailmassa. Minun levittäessäni Ålandstidningejä oli lisäksi sisaren kaksivuotias poika kovasti innoissaan apulaisena, kerranki sai “roskittaa” luvan kans.
Tinden muistelmista tulee mieleen tapaus kun pihamme oli uusi. Naapurin kiva ystävä auttoi minua kivien keruussa. Siinä me mentiin kuin köyhän talon porsaat jonossa tienpiennarta; ensin minä - pullukka - kottareita työntäen, sitten naapuri - pikkuinen ja siro - kottareita työntäen, viimeisenä naapurin kolmivuotias natiainen pikkukottareita työntäen.
Ja niin se on, että ei puutarhasta nauti, ellei ole itse hommaa hoitanut ja taimia istuttanut ja kukkasia kylvänyt. Ja kivet asetellut. Verta, hikeä ja kyyneleitä se vaatii, kirjaimellisesti, mutta tyytyväisyys taattu.
Ei minullakaan ole mitään alan ammattilaisia vastaan, hyvää työtä he tekevät ja tarvetta on kiireisenä nykyaikaa kun monella on jopa kaksoistyö, puhumattakaan sitten kotitöistä.
Mutta puutarha on aina monin verroin rakkaampi jos sen on itse tehnyt, oppinut hommat kantapään kautta. Yrittämällä ja uudelleen istuttelemalla parikymmentä kertaa saanut paikat semmoisiksi kuin itse haluaa ja lopulta saa sanoa että jeees, NYT se on semmoinen kuin pitääkin!
Tinde on semmoinen tarmonpakkaus jolla on hullunihania, ennakkoluulottomia ideoita, joiden toteuttamiseen hän paneutuu koko sielullaan ja ruumiillaan, kunnes jälkimmäinen aika ajoin sanoo NYT RIITTÄÄ! Mutta odotan innolla nähdä istutukset tulevina vuosina, sittenhän sen vasta näkee kuinka kaikki sopii yhteen ja kasvaa (jos laama sallii… hehe, luulin ensin että laama oli DL!!)
“Tindenmitta” on minusta (jos ei oteta lukuun kurpitsan lanoitusta nestemäisellä typellä) yleensä ihan positiivinen juttu. Itse täysin riskinottokyvyttömänä aina hiljaa ihailen ihmistä joka pystyy innostumaan jostain ihan kybällä, eikä aina pysähdy päiväkausia miettimään onko tuo hankinta ihan todella järkevää ja tarpeellista. Villalankojen ostossa yms:D
Tinde, muruseni, piha on parantanut habitustaan kuin sika juoksuaan. Siitä tulee hieno, nyt se on hyvässä alussa. Sitäpaitsi et sinä sitä kuitenkaan muille tee, vaan omaksi ja Daltsun ilosi. Kunhan surkeloit joutessas vaan 
Totta mitä P. sanoi, piha ei kuvissa anna kaikkeaan, vaikka hyviä kuvia olet laittanutkin.
Haluan muuten pöytäkirjaan merkinnän laamakoiran ohjautuvuudesta. Syvä mutta välinpitämätön katse, joka porautuu hänen pienen aivonsa ohi kupolin takalaitaan ja lievä kulmahampaan näyttö alarekisterisellä äänellä lisättynä tuntui tekevän eetvarttia.
Nyt olisi blogissa niitä - kai - ihan viimeisiä kuvia viimeisestä istutusalueesta.
On muuten mehut menneet pihahoitoon. Yrittänyt vähän polttaa rumaa risukompostia, sain sentään viimeiset kasvit maahan. Ei tullut palokuntaa.
Selkää alkoi taas sattua, mutta ei sentään pahaa kramppausta.
Kirjoitin blogin otsikoksi: talvi voi tulla. Ja tosiaan, nyt se voisi tulla, alan olla fyysisesti aivan poikkii ja hieman raihnanenkin.
Ja blogi löytyy, yllättäen osoitteesta: http://villaottilia.blogspot.com
Vinkki Tindelle ja muillekin: linkin saa aukeamaan uuteen ikkunaan kun huolehtii siitä, että kun kursori on linkin kohdalla ja klikkaa Target-vaihtoehdon new window, näin: Tinden blogi .
Ymmärtääkö mun sepustuksesta mitään?
Yritin tätä jo jokunen päivä sitten tänne saattaa kokonaisuutena, muttei onnistunut helpoimmalla tavalla.
Törmäsin tähän juttuun kun yritin löytää juttua jossa hain metsästä katetta pihalle, naapurien iloksi.
Ja tämän löysin!!! ULVOIN uudelleen ääneen kun sitä luin. Me ollaan ihan täysin hullua sakkia, jos joku ei ole vielä huomannut.
Tämä siis vanhasta p-netistä.
Matotaika:
TwB kirjoittaa: Temskukka voi sitten testata kaalimaallaan perinnetapojen tehokkuutta kasvinsuojelussa: talon vanhimman emännän kunniatehtävänä on ollut manata pellonreunassa helmat korvissa
"Syö mato minun perzetty ällägö minun taimenjii."
Kyllä se varmaan toimii kun on ihan puutarhakirjaan tieto painettu. :)
..
Ja siihen vastaa 'poistettu nimimerkki', olisko Temskukka itse:
Helkutti, pitää lainata anopilta hame kun ei itsellä ole. Tuo oli hyvä vinkki : )
Kaalimaa on odottamassa henkeään pidätellen saanko pidettyä esikasvatetut taimet hengissä. Jos kuolevat menen ja ostan taimia, sen verran on nyt panostettu.
Tuhkaa laitoin rennosti pohjalle, sitten sellaista ruskeaa käärepaperia (en laittanut sanomalehtiä kun ajattelin että voi jäädä rakosia), sitten tuhti kerros hevonpeetä ja lopuksi säkkimultaa. Nyt voisi sataa.
Vielä saisi hiukan enemmän multaa olla, mutta isäntä häipyi 7 säkillisen jälkeen töihinsä ja tuumasin että ehtiihän sitä vielä lisäämään.
Olisikohan liian rankaa laittaa tuohon kompostimultaa päälle?
Lopullisen multakerroksen päälle laitan vielä tuhkaa ja sen lidlin hommelin.
Ja sitten manaan, taion ja tanssin uu-haga-hagaa.
...
Tähän vastasin minä:
Koko päivän olen miettinyt kasvimaata ja sen tulevaisuutta etanoiden suhteen. Miettinyt kestääkö karisma nostaa helmat taivaisiin ja huutaa:
"Syö mato (etana) minun perzetty ällägö minun taimenjii."
Ps. Karjalan murrettako tuo?
...
Outi kirjoittaa: Tinden karisma kestää kyllä tuon loitsun, joka naurattaa yhä edelleen. Ja jos tarve vaatii, tulen seuraksi!!
..
Minä vastaan:
Tämä lupaus laitetaan muistiin!!! Kyllä madot kauhistuvag kun taimenjiin isgee vahva loitsu. Et viittis tulla Türin yhteydessä hameenhelmoja hulmuttamaan?
..
Outi: Totta mooses. Nappaan vielä alushousut pois, niin johan madot häipyy, eivätkä uskalla edes perzetty syödä!
..
Ja tää koko hulvaton keskustelu senkun jatkuu ja jatkuu.
Lupaan maksaa Outille matkarahat tulla hameenhelmoja heiluttamaan. Asiasta innostuu myös nimimerkki Jouni ja moni muus.
Tätä jatkuu.
Ja lopuksi tulee tämän minun kattamisoperaationi - kaikki samassa ketjussa, eli tässä.
Mutta alla siis vielä kateoperaationi muutama vuosi sitten:
No tässä lisää virolaisille naapureille ihmeteltävää suomalaisten agraariharrastuksista.
Kerroin jo tuolla kevätpuuha-otsikossa, että sain neromaisen (?) idean ja lähdin tänä aamuna haravoimaan metsästä lehtiä, joita ajattelin käyttää katteena ja maanparannusmateriaalina ja vaikka minä. Kuten huomaatte, ajatus ei ollut aivaan loppuunajateltu - kuten niin usein kohdallani käy.
Lehdistä ja virolaisista ja katteesta. En muista nähneeni täällä missään käytettävän katetta viljelyksillä tai puutarhoissa. Yhden pihan olen nähnyt, jossa oli havut peitetty yhtenäisellä kuorikatteella, mutta heinää tai lehtiä en ole nähnyt missään käytettävän.
Mitä tapahtuu syksyisin: kun lehdet putoavat väki tarttuu raivokkaina haraviin ja haravoivat lehdet ja polttavat ne pois. Pihat ovat putsisclean puhtaita ja vailla lehtiä, ja nurmet sitten huokailevat lannoitusta. Näin eritoten Topussa (on siis Villa Vallattoman kesämökki), jossa siistit pihat ovat kunnia-asia.
Minä sen sijaan olen aina jättänyt lehdet maahan, runtannut ne mahdollisesti kerran ruohonleikkurilla, ja jättänyt ne sitten lannoittamaan laihaa nurmikkoani. Luulen että minua pidetään Topussa sottupyttynä tai muuten vain laiskana (mitä en tietenkään ole :-) )
Täällä keräsin vähät lehdet syksyllä istuttamien havujen katteeksi.
No juu, nyt asiaan. Lähdin sitten aamutuimaan metsään hakemaan lisää lehtiä. Polku metsään vie mammojen tee-se-itse-oma-kasvimaa-alueen läpi. Kyse siis kunnan maasta, josta mammat valtaavat itsellensä joka kesä omat kasvimaansa.
Jo kahdeksalta sunnuntaiaamuna oli kasvimailla mammoja pyllyt pystyssä. Jokainen nousi seisomaan ja tuijotti sitä kummaa suomalaista joka paineli metsään lehtiharava kourassa.
Tunnin kuluttua olin saanut kolme jätesäkillistä lehtiä kokoon. Oli aika tuoda aarteet kotiin. Kolme jätesäkkiä, jätesäkkirulla, harava, kaksi kättä. Tässä matemaattinen yhtälö. Pois suljettua oli että olisin tehnyt kaksi reissua. Mutta miten retuuttaa kolme säkkiä yhdellä kertaa. Sormet eivät riitä, eikä kädet.
Kehittelin erinäköisiä retuutusasentoja, jotka eivät toimineet kuin muutaman askeleen kun jo sormia pakotti. Sitten muistin Discovery Chanellin ja muut luonto-ohjelmat ja erinäköiset afrikkalaisnaiset jotka kätevästi kantavat vaikka millaisia kekoja tavaroita kuka pään päällä, kuka keppien päässä.
Aloin siis puuhailla primitiivistä kantomekanismia. Pujotin lehtiharavan kumpaakin päähän yhden jätesäkin ja heivasin koko komeuden oikealle olkapäälle. Vasempaan käteen kiskaisin sitten kolmannen jätesäkin. Ja aloin edetä.
Jos mammat kasvimailla katsoivat lähtöäni metsään kulmat koholla, oli paluuni varmasti vielä suuremman ihmetyksen aihe. Nimittäin, ne afrikkalaiset rouvat jotka kuljettavat suuria määriä tavaraa alkeellisilla metodeilla ovat joko tasapainoilun taitureita, tai sitten ovat saaneet melko paljon harjoitusta lajiin. Minulla isot jätesäkit keikkuivat olkapäälle viritetyn lehtiharavan varren päässä uhkaavasti. Kiikun kaakun, kuin vaa'assa välillä toinen pussukka alkoi uhkaavasti painua alaspäin ja kun korjasin asentoa, niin jo toinen alkoi liukua vartta pitkin.
Vaikka lehtisäkit eivät yksinään paljoa paina, ajanmyötä niiden painokin ikään kuin lisääntyy eksponentaalisesti. Huomasin horjahtelevani lastini alla.
Niin minä sitten etenin siinä pellonpientareella kymmenien silmäparien alla, nytkähdellen ja hoippuen, harteillani haravaa ja kahta jätesäkkiä kantaen, jotka molemmat uhkasivat tipahtaa maahan ja levitä niille sijoilleen.
Mutta niin vaan pää pystyssä kuljin tuon Ah Golgatan matkan. Ajattelin, että perk*le, tämä ei ole vielä mitään. Odottaakapas kun näette minut manaamassa etanoita kurpitsa- ja kasvimaalta, hame korvissa.
---- Tämä koko hulvaton juttu löytyy siis vanhan p-netin puolelta. Olisin halunnut laittaa linkin, mutta ei se ymmärtänyt sellaista. Siis laittakaa vaikka hakusanaksi 'perzetty' - sillä luulisi löytyvän.
Toistan, että ei me olla aina ihan viisaita, mutta helevetin hauskoja me osataan olla, kun hulvaton vaihde iskee päälle!