Tomaatti, Solanum lycopersicum, osa 3, Suljettu

Lämpöä on viimein riittänyt tomaattien kypsymiseen. Nyt vasta sain ensimmäiset Black Russianit. Hurma ei ole vielä saanut yhtään väriä, mutta se raukka olikin aivan surkea alku, mutta kyllä siitä satoa vielä saadaan vaikka kuinka, kunhan ei tuo latvamätä ala sitä enempää kiusaamaan. Kalkkia lykkäsin kaikille vähän enemmänkin varoiksi, kun näyttää se magnesiumin puutekin edelleen olevan pahana uhkana. 

Joistakin tomaateista näyttää tulevan valtaisia, ei ihmekään kun ei kypsy, kun kokoa vaan kasvatetaan, mutta sitten nuo pihvilajit jäävät kuitenkin pieniksi, mikähän siinäkin sitten on. Lajikkeet eivät ole sekaisin, ne pihvitomaatit ovat kyllä oikean mallisia. Ai niin, yksi Tanskan Vienti on tehnyt yhteen terttuun ihan hassuja puikulaisia tomaatteja, ovat enemmän päärynän mallisia kuin nuo aiemmin näytillä olleet oikeat päärynätomaatit.

En tykkää. Osa tomaateista ja paprikoista pehmenee vaikkei ole edes kypsiä! Esimerksiksi yks paprika on toisesta kohtaa ihan ylikypsä ja toisesta kiinteä ja raaka. Ja tomaateissa nyt on mitälie tauteja

Emo, minä sain Laukauksen siemenet Hieronymukselta :slight_smile: Mulla vasta muutama raakile valmiina, mutta vielähän ne ehtii.

Muistakaahan kerätä siemeniä hyviksi huomatuista tomaateistanne. Tämä vuosi on niin huono kypsyttäjä että kannattaa pitää siemenien kerääminen mielessä ettei käy hassusti ja herää liian myöhään siihen hommaan.

Kurppa, aiotko jatkossakin kasvattaa G.R. Strawberryä?

Meinaan siitä siemeniä kerätä, satoisalta vaikuttaa.

Samoin. Ehkä myös Stupicea kasvatan jatkossakin.

Ensi vuonna laitan kyllä ihan varmana kasvamaan tomaatit itse valituista siemenistä. Nyt kun nuo mokomat on alkaneet kypsyä, niin maun puolesta vaan 1laji (kolmesta?) on sellainen makea mitä halusin saada. No toisaalta, ei taimet minulle kyllä mitään maksaneetkaan kun tutulta sain.

LiisiA, mä kasvatin viime kesänä ekan kerran itse tomskuja ja ehdottomasti parhaan makunen oli "Pirkka espanjalainen miniluumutomaatti", josta olin ottanut siemeniä ja taimet kasvattanut. Ihania punaisia makeita, eikä mitään minejäkään. Muoto kylläkin luumumainen.

Oli päässeet tomaatit reissun aikana vähän retkahtamaan. Narut olivat kiinni liian alhaalla ja osa tomaateista roikkui maassa. Lehtiä myös karsin reilusti kun oli jo jotain hometta ilmestynyt lehtiin kosteuden ja liian tiheän kasvuston takia. Ehkä näillä virityksillä päästään taaas vähän eteenpäin.

nyt kyrsii… peremoga on kypsyttönyt todella hyvin ‘marjojaan’… MUTTA vain esnimmäisessä kypsyneessä —>>> syödyssä oli siemeniä, muuten ovat olleet erinomaisia, mutta ilman siemeniä! :frowning: täytyy varmaan yrittää ottaa pistokkaita kaikista kolmesta taimesta, jos ensi kesä olisi suotuisampi siementen kehittymiselle!!!

VIHDOIN on miniboy punertumassa, se on ensimmäinen itse siemenestä kasvatettu tomsku joka tänä vuonna kypsyy. Tsiissuss! Kasvustoa on leikelty. latvottu ja kukat poistettu. Kypsykeeee!!!

Olin tuolla kirjastossa kirjoja etsimässä ja vahingossa löysin 120 sivuisen kirjan joka käsitteli ainoastaan tomaatin viljelyä.



“Tomaatin Viljely”, Tom Murmann



Kirsikka tomaattini on ollut oikein makea ja hyvä. Tanskan vienti kasvihuone tomaatti vaikuttaa aikalailla samalta kuin kaupan tomaatti.



Hitaasti on ne tomaatit kypsynyt eli paljon on vielä raakileita ja jotkut raakileet vielä kasvavat eli ovat pieniä. Mutta saa niitä kypsyviä aina silloin tällöin syödä.

Miten tomaatin pistokkaat viedään talven yli?

Onneksi käytiin eilen anoppilassa poimimassa viinimarjoja. Huomasin ohi mennessäni anopin kasvihuoneessa pari kypsää Grub’s Mystery Greeniä, joiden punastumista anoppi oli odottanut. Annoin keväällä ylimääräiset taimet anopille ja vaikka mainitsin, että yksi niistä on kypsänäkin vihreä, hän ei ollut sitä muistanut.

Ekaa kertaa sain maistaa tuota herkkua ja olihan se kasvattamisen vaivan arvoinen. Nyt odotan innolla ensimmäistä kypsää omasta kasvihuoneesta tarkempaa maistelua varten. Siemenet kerään aivan varmasti talteen.

Paljonko noita lehtiä kuuluu karsia? Meilläkin tuntuu hidasta olevan kypsyminen, josko sitä voisi jollain lailla nopeuttaa karsimalla. Nyt olen karsinut vain liian tiheää kasvustoa.

Kasvihuoneesta ei ole tullut vielä YHTÄÄN kypsää tomaattia taidan jättää koko rehun kasvatuksen ja keskittyä kasvihuoneviininviljelyyn ja -juontiin. Turhan varjoiseksi alkaa jäädä, suuret puut varjostaa, Chilit ja paprikat kyllä kypsyy.

Mulla kypsyy ne tomaatit, muttei vielä yksikään chili!

 Eikö YHTÄÄN kypsää tomaattia Valtsullakaan?
Minä olen saanut kokonaista kolme tomaattia, kaikki ne olisivat saaneet vielä kypsyä, mutta kärsivällisyys ei riittänyt. Muuten tämä kesä on ollut oikein opettavainen, ensi vuonna laitan ainoastaan kaksi kasvia paljuunsa ja kun 3-4 kukkaterttua on kukassa, katkon kaikki sen jälkeen ilmaantuvat tertut pois.
Velipoika (maanviljelijä) tuli käymään, katsoi kasvihuoneen ovelta ja sanoi että ihan liikaa tavaraa, lehtiä ja terttuja. Olin mielestäni karsinut jo kovakätisesti, mutta vielä piti rankasti vähentää. Nyt aurinko porottaa ja minä toivon että kypsyttäisi ja lihottaisi nuo raakileet oikein punaisiksi ja pulleiksi!

Seinustalla sankoissa olevat tomaatit korjasi pakkasyö hallaharson alta, kurkut ja kesäkurpitsat kokivat saman kohtalon. Ja minä kun hermoilin että mihin minä tämän sadon kanssa joudunkaan.
Chili ja paprika pääsivät myös kirvoistaan ja samalla hengestään pakkasyönä.