Tomaatti, Solanum lycopersicum, osa 4 (SULJETTU, Jatkuu-> Tomaatti, osa 5)

Jaha. No nyt sainkin tuon kommentti ikkunani ihan ittekki auki. Se vaan vähän kesti.
Hyvä. :stuck_out_tongue:

Hyvin näyttävät kypsyvän.
Eihän maku tietysti enää sama ole kun kesällä, mutta…

Ei onnistu nyt kuvan laitto puhelimella eikä koneelta:/




Tämmöinen hassuus vielä täytyy lisätä.
Tuossa marraskuun loppupuolella korkkasin viimeiset omakasvattamani ja huoneessa kypsyttämäni tomaatit ja yllätykseni oli melkoinen. Luulin ensin juuri avaamani tomaatin olevan pilalla, mutta kun veitsenkärjellä hedelmälihaa levitin huomasin suureksi yllätykseskseni, että siemenet tomaatin sisällä olivat riemukkaasti itäneet.
Olis mulla ollut taimi materiaalia siinä.
Jos minulla oliskin jonkulainen viherhuone niin olisin uteliaisuuttani varmasti laittanut muutamia terhakoita tomaatin ituja purkkeihin. Olis tullut varmaan ennätys aikainen sato. Lajike oli Virolainen “kultainen äiti”-Golden amm joka muuten pärjäsi tosi hyvin kasvarissani muutenkin viime kesänä.
Sensijaan söin nuo tomaatit ituineen poskeeni. Tuumasin, että eipä nuo pilalla oo kyllä ne syödä voi ja voikin. Eipä tarvinnut ituja erikseen idätellä. Aika kätevää.

Bobbie,onko “Kultasesta äitistä” ylimääräsiä siemeniä???
Täälä taas keriijuulla,tai kyllä varmaanki vaihtaria löytyy,luulisin :slight_smile:
Oliko minkä makunen tuo?

Facebookissa oli kuva kun jollakin kasvaa ja kypsyy tomaatteja vielä täyttä häkää ilman mitään lisälamppuja. Kasvattajalla täyty olla jonkinlainen lämmin lasiveranta. Olispa sellainen!

Bobbie,kiitos jo etukäteen :slight_smile:

Ei varmaankaan ole mitään järkeä laittaa jo tänään tomaatin siemenet lautalle itämään, kun en omista edes kasvihuonetta - mun on vaan ihan pakko kokeilla - lasiterassi, lisävalo…

Täällä on jo yksi tomatti 10cm mittainen, toinen on juuri ekat oikeat lehdet avannut. Rohkea rokan syö, eikö? :smiley:

Oolalaa,sinäpä oot aikasessa :smiley:

No ohhoh, en ole ennen kuullu että tomaatin sisällä kasvais jo uus tomaattipuun alku. Nytpä kuulin pariinki otteeseen joten taas sivistystä pukkaa.

Siinäpä aikaiset tomaatinkasvattajat! Kasvaahan ne lisävalolla talvellaki, peukkua vaan sinne :smiley: kyllä itekki jo intoilen vaikka uusia siemeniä onnvasta postissa tulossa… Muistatteko kun oli ehkä kolme tai neljä vuotta sitte tälleen samallai että ei tullu kovaa talvea ollenkaan. Sillon vein ostotaimet siihen hataraan kasvukömmänään jonka käytetystä rakennusmuovista rakensin, toukokuun 15. päivä. Ja olis voinu viiä jo aikasemminki. Voi että sinä kesänä tuli tomaatteja! Nyt intopiukkana oottelen jo lumien sulamista vaikka pahin on vasta eessä, ja povaan tuommosta samaa pitkää kasvukautta. 

Tilasinkin vain pikkutomaatteja tällä kertaa. Vaikka mauttomien tomskujen syynä taisi olla huonot kelit niin jotenki lähti mielenkiinto tigerellasta ja muista kertaheitolla. Käynpä paikalliselta tarhurilta sitten pari takuuvarmaa taimea hakemassa, ne on ollu aina hyviä :slight_smile:

Viime vuonna en laittanut kuin muutaman tomaatin kasvamaan ,mutta niille tuli joku tauti ja vei ne pois ennekuin pihalle sain. Ja kasvihuonekin oli kesken vielä heinäkuuulle asti joten ei haitannut.
Tänä vuonna olis tarkoitus laittaa taas vanhaan tapaan tomaatteja kasvamaan,mutta taidan jättää vielä pitemmälle kevääseen,kun ei esikasvatus tiloja oikein ole. Onpahan aikaa miettiä jotta mitä laittaisi…onko tullut jotain uusia hyviä lajeja joita kannattaisi kokeilla?

Uusista en tiedä… itse aattelin että vanhoissa hyviksi havaituissa on sittenkin vara parempi. Vielä on tosin pitkä aika ennenkuin laitan kasvamaan mitään.
On ollut senverran pliisuja viimeiset kesät ja alkukesä on usein vielä yöpakkasia ja kylmä, hyvä ettei lunta paisko. Niin että jo kokeillut kohtuuhyvät lajikkeet nousevat arvoon arvaamattomaan. Jos laskelmois varman päälle…
Ihmeitä tuskin kannattaa uutuuksiltakaan täällä odottaa, ehkä ne Espanjassa jaksaa yllättääkin. Ajattelin, että koitan olla järkevä (omalta kannaltani) enkä laita tälläkertaa kuin kuutisen tomaatintainta. Siinäpä tavoitetta!
Pieni “marjaiset” tomaatit ovat meidän oloissamme järkivalinta.

Tuossa on paljon perää… miulla on paljon vanhoja siemeniä jotka pitää käyttää pois…varmaan jotain 60-70 lajiketta ,joten kokeilen niistä taas osaa ja jätän uutuuksia tuonnemmkasi. 

Uudenvuodenpäivänä kylvetyssä persikkatomaatissa sirkkalehdet.

Raya millaisia niistä Chalin tomaateista tuli täällä pohjoisemmassa? sullakin on vissiin lämmittämätön kasvari ainakin ollut joskus? Minäkin sain Chalilta nuita. Kiitokset hänelle. En ole vielä kokeillut. siemenet olivat ihan tuoreita niin ei ole kiirus niiden kanssa vielä.
Sensijaan minulla oli viimekesänä Persikkatomaattia joita olin saanut aiemmin, ne olivat aika vanhoja jo niin kylvin saadakseni kannan taas henkiin. Olivat sellaisia pieniä keltaisia ja punertava kalotti päälaella. Aavistuksen nukkainen pinta. Suurimmat olivat sitten loppukaudesta jo pingispallon kokoisia. Kovin huono kesä oli nuille vaikka eivät olleet koolla pilattuja. Olisivat selkeästi lämpöä ja aurinkoa kaivanneet enempi kuin saivat.

Mullaki nuita Chalin persikkatomastin siemeniä,viime keväänä laitoin kasvamaan mutta jostain syystä taimi ei jääny henkiin.Kokeilempa tänä keväänä.
Tääläki lehessä Mini Balcony Yellow,Tumbling Tom red,Hurma ja Oxheart.Muissaki näyttää olevan jo pitkä juuri,jotenka multaan joutavat.
Nämä laitoin 2.1

Kuullostaapa mielenkiintoiselta. kokeilemisen arvoinen voisi olla.

Kylläpä te alatte ajoissa. Miksi, kun parin kuukauden kuluttuakin vielä olis aikaista alottaa ?

On se mukava huhtikuussa syödä omia tomaatteja.

Meillä on uuden kasvarin rakennusprojekti ens kesänä. Isompi, ja lämpötaloudelta parempi. :slight_smile: Tomaatteja pitäis vain kasvattaa, mutta ne pitäis saada kesken kasvukauden siirrettyä uuteen kasvariin. Mun vakkareita sungoldia ja ildiä ei voi siis kasvattaa… Mikä on tosi harmi. Nyt vinkatkaa mulle hyviä amppelitomaatteja. En oo moneen vuoteen niitä kasvattanut, eikä oo mitään muistikuvia lajikkeista mitä aiemmin ois ollut. Mini balcony yellowta laitan useamman, ne ainakin on näppäriä siirrettäviä.   :laugh: