Söin kauden ensimmäisen kirsikkatomaatin perjantaina. Sen kypsytti Tubling Tom red. Maku oli makeahko ja ihan ok. Myöhemmin kypsyvät ovat yleensä maukkaampia kuin nämä kesän ekat. Tästä on tullut jo ihan kunnon pehko. Voimakkain kasvu tapahtui vasta huhtikuun puolella. Tämä yksilö oli kylvetty jo 8.1. Muut tomaatit kylvin kerrankin järkipäissäni vasta 14.3. Tällä kertaa sain siirrettyä ne hyvin mökille, eikä taimista tullut missään vaiheessa hentoja honteloita.
Vastauksena ElisabetB:lle: Mistähän mä keksin sopivat tukisysteemit näille?
Mä kävin hakemassa Bauhausista metallinvärisiä spiraalitankoja, joihin jatkuvakasvuisen taimen saa kieputeltua. Korkeutta 180 cm. Mistään muualta en löytänyt tuonkaltaisia, joihin tomaattia ei tarvitsisi lainkaan sitoa. Ainoastaan pyöräyttää uusi kasvu seuraavan kiepin sisään.Yksikään tomaattini ei vielä ole noin korkea, joten lopullista tuomiota en voi antaa ennen loppukesää. Tukikepin yläpäässä on reikä, josta tuen voi kiinnittää kasvihuoneen kattoon tms.
https://www.bauhaus.fi/kasvutuki-tomaatti-180-cm.html
Tomaateissa olen noviisi, mutta Pink Bumblebee puolivarjossa n. 30litran korkeassa ruukussa etelän puoleisella terassilla aidan takana työntää nupputerttuja jo kymmenkunta kun äsken laskn. Aikainen, nopeakasvuinen ja kohtalaisen tukeva mielestäni. Verrokkina Moneymaker, joista neljänä vuotena kokemusta samankaltaisissa olosuhteissa.
Korkeutta noin metri, kolmihaaraisena ja todella syvään istutettuna(3/4 mullan alla, noin metrin verran) sekä kanankakalla lannoitettuna. Kolme terttua kukassa.
Lasitetulla suht varjoisalla terassilla amppelitomaatti Tumbler kypsyttää ekoja, marjoja noin 30 tällä hetkellä kehittymässä, ja moneymaker kasvaa 250l saavissa kohtalaisen pohjalle istutettuna(vartta noin metri mullan alla, kertaa kuusi vartta) ja aloittelee kukkimista.
Kuusivartisena kokeilen kasvattaa, katsotaan mikä on lopputulos. Juuria kuitenkin jo aivan pinnan tuntumassa kehittymässä.
Meillä kun ei muut syö kuin vaimo tomaatteja, niin noiden lisäksi kun on Balcony yellowia, Balkonstaria ja Micro tomia niin eiköhän pysy tomaateissa hän :)
Tomaatin ylälehdet käpristyy, istutettu kasvusäkkiin, jossa lannotus, pitäs olla kohillaan, samoin käpristyy laatikkoon istutetut, jossa omatekonen multa Muuten ovat kasvaneet kovasti ja elinvoimaisia taimia, missä vika ?
öljylamppu,kyllä net jossakivaiheessa vähän käpristyy ku juuret leviää laajemmalle.Lanta on nuissa kasvusäkeissä kyllä sielä toisessa reunassa,mutta ku niitä vellotaan ku siirrellään paikasta toiseen niin vähän se sekottuu.
Mullon ollu joskus ihan sekasin nuot lannat.Minä oon kasvattannu joka vuosi nuissa säkeissä,ovat hyviä ja huolettomia.
Tuo lehtien käpristyminen ei oo minusta vaarallista,menee kohta ohi.
Kuumuudestakin voi tuollainen johtua. Unohdin yhtenä aamuna kasvarin ovet avata ja latvat olivat ihan kippurassa.
Onko muilla ku minulla?Tämän kesän tomaatit tekee heti nuput ku tulee varas.En raski kaikkia poistaa,viidakkotunnelmissa mennään
En minäkään raaski ottaa nuppuisia varkaita pois.
…ai minä oon temponu äkkiä kaikki varkaat pois, en oo ehtiny nähä nuppuja niissä
Minä oon tarkotuksella jättäny osan varkaista, latvoin pienestä lähtien ja Pink bumblebeen istutin syvään 4 haaraisena, Moneymakerin 6 vai 7 haaraisena. Näyttää siis että olisi useampi kasvi samassa astiassa. Juuria pinnalla asti kun rapsutin pintaa.
Tavoitteena matalan painopisteen omaavat kasvit, ihan ylhäällä olevat ‘varkaat’ poistan.
Inspiraation lähteenä toimi youtube kanavaa pitävä Ray alias Praxxus55712 tai Voodoo Garden. Tällä hetkellä näyttää hyvältä, raju kasvuvoima ja kukkia kiitettävästi. Saa vain nähdä että kehittyykö kaikki tomaatit loppuun saakka eli isoiksi.
Jäi kaksi Tumbling Tomia yli ja lykkäsin ne laastiämpäriin ja otin patiolle. Ekat raakileet on tehty ja kukkii kivasti.
Poistin tomaateista sankollisen lehtiä ja pikkuvarkaita.Varsinainen viidakko jo tässä vaiheessa,sais nähä mahtuuko syksymmällä enää kasvihuoneeseen.
Olen toistaseksi onnistunut poistamaan jokaisen varkaan runkotomaateistani, sillä parvekkeella ei ole suuremmin tilaa rönsyillä leveiksi, jotta se naapurikin mahtuisi tuottamaan jotakin.
Joulukuussa kaupan runkotomaatin sisältä itäneenä löytynyt siemen on nykyään terhakka metrin korkuinen taimi, joka kypsyttelee hiljalleen ensimmäistä terttuaan. Kokoa noilla raakileilla on suurin piirtein tulitikkuaskin verran kullakin.
Mökillä piti jättää kasvihuoneen ovi kiinni ja viritellä lämppäri, kun yölämpötilojen luvattiin putoavan viiden asteen tuntumaan. Mulla on kasvarissa jo nuppuja ja pieniä raakileita, joille luvatut lämpötilat lienevät liian viileitä. Ulkokasvatukseen menevät pääsivät vielä viikoksi sisälle.
Laotoin poistetut varkaat, rosvot ja ryökäleet kahteen maljakkoon ja vien mökille uuteen kasvulaatikkoon kuoleutumaan ja paleltumaan. Raakasti öoistin nuppuisiakin, ei mahdu ei mitenkään.
Halla vei minun plantaasitomaatit 2x amateur outdoor girl ja balkonzauber. Tai ainakin niiden yläpuoliskot puolivälistä ylös. Harson oli tuuli riepotellut pois, ja nyt latvat ja lehdet ovat ihan keltaruskeita. Alhaalla on vielä vihreitä lehtiä, pelastuiskohan nämä vielä? Jos pätkis pois vaan ne kuolettuneet osat ja toivois varkaiden kasvua.
Partsilla kaikki hyvin, ostin Prismasta 1,5m tukikeppejä ja ne saa luvan nyt riittää, oon Bloody butcheria joutunut jo latvomaan ettei kovin paljoa korkeammaksi enää kasvaisi. Vähän joka sortissa jo kukkanuppuja. Ensi kaudeksi pitää miettiä joku viritelmä partsin katolle, minne saisi roikkumaan tukinaruja, niin en ois pelkkien pensastomaattien varassa.
ElisabetB,leikkaa vaan net paleltuneet pois,kyllä net pukkaa varkaita terveistä osista.
Saattaa vaan mennä myöhään tomaattien tuotanto.Ehtinneväkkö kypsyä.
Hmm, kysynpä tässä ilman kuvaa kasvista. Virittelin eilisiltana tukia kasvihuoneen tomaateille. Samalla otin harson pois eteläsuuntaiselta seinustalta. Toivottavasti viimeiset kaksi viikkoa ovat riittäneet totuttautumiseen vallitseviin olosuhteisiin…
Nyt siihen kysymykseen. Kasvatan ensimmäistä kertaa lajiketta ‘Bloody butcher’. Korkeutta taimella on 30-40 cm. Tekeekö ko. lajike teilläkin nuppuja suoraan lehtivarsiin? Kuvittelin lajikkeen olevan runkotomaatti, jossa kukinnot tulisivat aina päärunkoon lehtien väliin. Voi olla, että olen taas sekoittanut siemenet ja taimet… Taimi on sellainen kepeän ilmava verrattuna kaikkiin muihin kasvarin lajikkeisiin, jotka ovat tosi vahvarunkoisia ja jykeviä. Lannoitin noita istutusvaiheessa sen verran reilusti kanankakkamerilevällä, että lehtien kärjet ja latva ovat ihan rullalla.
Kiitti Karvari rohkaisusta. Jospa ne tuosta vielä elpyis.
Leon, Bloody Butcher on vähän semmonen sekasikiö. Voi kasvattaa joko runkotomaattina tai antaa varkaiden rehottaa ja sit pensaana. Vähän lähteestä riippuen, onko se luokiteltu kumpaan kategoriaan. Se on todella nopeakasvuinen lajike ja mulla ainakin takuuvarma sadon tuottaja. Aiemmin on ollut partsilla runkomoodissa mutta nyt toivon että se osais myös pensaaksi sopeutua eikä kasvais pituutta yli 150cm tukikepin.
Tomaattihuone tänään.
Karvari, ai kun kiva tunnelma, kesä vasta alullaan
Ihanan rehevää
Niin kauan kun minulla on ollut kasvihuone, näkymä on ollut tuollainen, viidakko.
Tänä vuonna päätin suosiolla valita tomaattilajikkeita mallia kääpiö kun ”huolenpito” vaatii enemmän kun mitä nyt on.
Minulla kukkii kääpiöt ja tunnelma hyvinkin avara.
Jokunen raakilekin on