Tomaatti, Solanum lycopersicum, osa 5 (alkaen 9.1.2018 ->)


Hana tuottaa hyvin,8 terttua tulossa.Jatkoon pitkästä aikaa.

Eka tomaatti vasta punertaa, chilejä on syöty juhannuksesta asti.

Laitoin onneksi suurimman osan kirsikkatomaatteja, mutta en ehdi kaikkea syömään. Pakko vähän Erkkejä kastikkeeksi keittää vaikka en tarvitsisi.

Eilen poimin ekan kypsän ulkotomaatin. Pari vko:a sitten alkoi toinen lajike jo punertua mutta linnut olivat syöneet ne sillävälin kun emme olleet kotosalla. Verkottaa näkyy kaikki pitää, eioo aiempina kesinä tarvinnu, ovat käyneet linnutkin entistä röyhkeämmiksi.

Kasvarissa punastelee mm. Siberian Tigr, Bloody butcherit, Matina ja Tigerella. Sitten on lajike josta on tainnut kehittyä pölytys risteymä koska tomaatti on mm. väriltään melkein kahvinruskea mutta en ole yhtään senväristä keväällä kylvänyt, kokokaan ei siemeniin täsmää.
Slavassa on erittäin komeita tomaatteja mutta kaikki vielä ihan vihreitä.

Minä käytän kasvimaalla tomskuilla  sellaista muovista hyönteisverkkoa, jota käytetään ikkunoissa. Takana 80 senttinen puutarhaverkko, johon se on yläosasta helppo kiinnittää.
Eivät ole enne varastelleet yläosan tomskujakaan, mutta tänä vuonna on muutama lähtenyt - oisko syy siihen, että alueelle on tullut valtava määrä variksen jälkikasvua…


Ananas,yhen siemenen löysin :frowning:

Komean kokoinen mutta onko se jotenkin pahentunut  tuosta “reiän” kohdalta vaiko vain muuten siinä kolo…

Tai voihan se olla tyttötomaatti… 

sohvakukka,siinoli vaan “rupi” muuten hyvä.Leikkasin sen pois eikä vaikuttanut makuun mitenkään.Ihanan makunen,tyttötomaatti :sweat_smile:

Nuu,minkä mallinen sulla Laukaus?
Pahaa pelekään että minun Laukaus onki  Oxheart.

Laukaus on mulla pyöreä ja hiukan alapäästä kapeneva. Ei mitään varsinaista kärkeä mutta sellanen ihan pikkasen suippenevan oloinen. Vihreissä on erotettavissa hiukan vaaleampia pystyraitoja, mut ei nekään oo varsinaisia raitoja vaan sinnepäin. Kypsä on kokopunainen.
Laitoin muistaakseni 2 eri pussista siemeniä itämään mutten ihan varma oo siitä. Kaikissa kolmessa kasvissa mulla on samannäköiset tomskut.
Onks sulla Karvari laittaa kuvaa niistä sun Laukauksista, voisin vertailla ?

Otin tänään siemenet kuivamaan siitä ekasta poimimastani tomskusta. Ei niillä kamalasti juhlita, oli muistaakseni 8 tai 10 siementä yhteensä. Samasta kasvista oli kunnolla kypsynyt nyt ne kaksi kasvamaan jätettyä tomskua, poimin ne myös tänään.  Jos niistä tulee samanverran siemeniä kuin tosta ekasta niin kyllä ne riittää sit siemenkirjeeseen.




No,sinun kuvauksen perusteella tämäki täytyy olla Laukaus.Pikkusen kapenee alaspäin ja keltaisia raitoja.Ja todella isoja köriläitä.


Toisaalta,tämän oon nimenny Oxheartiksi,nämä kahesta eri kasvista.



Arvakkaappa potuttaako?Flamesta tippu nämä raakileet,aarrrggghhhh :rage::rage::rage::rage:

Karvari, tässä kuva kypsästä tomskusta joka olis Laukaus


Mutta ei ole keltaisia raitoja, kypsänä tasaisen punainen.

Kattelin vähän tota oxheartia. Niitähän on monia erilaisia muunnoksia. Voisko olla että tää Laukaus on yksi oxheartin muunnos ?  Kävis ehkä järkeen ?

Nuo minun eivät oo vielä täysin kypsiä.Ootellaan.
Tuo muunnos on kyllä mahollinen,näytti olevan niin monta eri muotoa Oxheartissa.

Bobbie,en oo varma,epäilen etton Oxheart jota uumoilen Laukaukseksi :cry:

Mulla on ollut “Häränsydän” tomaattia kolmena versiona: ‘Pink oxheart’, ‘Oxheart’ ja 'Cuoro de Bue/Coracao de Boi ’Häränsydän’ (Madeiralta). Ainakin tuo ensinmainittu Pink on kypsyttyään sellainen läpikuultavan vaaleanpunainen. Tomaatin muoto näissä on samanlainen alaspäin typistyvä.

Lauka F1 täälläkin ja linkki erääseen sivustoon, kielitaito vähän ontuu…
http://darzinam.lv/home/5161-lauka-tom%C4%81ti-polfast-20-s%C4%93kl.html

Ihan just tuolla Lauka nimellä sainkin alunperin nuo siemenet se palautui mieleeni tässä…
Voihan olla, että minun kasvatuksessa oleva lajike onkin sitten tämä ja on kokonaan eri kuin tuo suomalainen salaperäinen “Laukaus” suomalainen perinnetomaatti, jos nyt suomessa semmoisia voi olla.
Arvoituksellinen on tapaus.