Miksiköhän nuo tekee tuollaista rosoista paikkaa, voiko olla liikakastelusta johtuvaa.
Luulen että rosot kuoreen tulee hankauksesta,osuu aina johonki ku esim hoitaa tomskua.
Tuota kutsutaan korkkiutumiseksi.
Ei tuo muuten haittaa mutta joskus ne alkaa pehmetä roson kohdalta. Sen voi estää syömällä ajoissa ne…
Otin loput tomaatit terassilta ylös. Lajittelin vähän sen mukaan, missä kypsymisvaiheessa nämä ovat.
Sleeping Lady jätti kaikki tomaatit raaoiksi, olisi varmaankin tarvinnut kasvihuoneen!
Tigerette Cherryt jäi myös hieman raaoiksi, toisaalta plussapuolena se, että pysyivät hyvin ehjinä ja ovat tosi kiinteämaltoisia.
Vilma ei myöskään oikein ehtinyt kypsyä.
”Karvarin keltainen” oli ylivoimaisesti paras.
Onks “Karvarin keltainen” se keltainen Tomppa ?
Ei, kyllä ne on sellaisia pingispallon kokoisia. Tuossa alaoikealla olevassa kulhossa on oikealla laidalla Tigerette Cherryä, ne tunnistaa munanmuotoisesta muodosta. Saman kulhon vasemmalla laidalla on Karvarin keltaisia.
Karvarin keltanen on Yellow Ole ![]()
Kolme viikkoa sitten poimittu pieni vihreä sato avomaalta alkaa sittenkin kypsyä. Sneaky saucea ja jotain kirsikkatomaattia.
Keräättekö sisällä kypsytetyistä siemeniä? Luulisin, että jos hedelmä on kypsynyt, niin myös siemen on silloin tarpeeksi kypsä itääkseen.
Onko tämä Yellow Ole ihan oikea lajike? Googlella ei löydy mitään ![]()
Oon tänään taas poistanut ulkoa joitakin tomaattikasvustoja. Eri kypsyysasteisia tomskuja paljon. Osa edelleen ulkona. Huoh, mihin mä noi mahdun levittelemään kypsymään ![]()
Jääkaapissa yks hylly täynnä kypsiä. Haljenneet käytän niin nopsaan kuin mahdollista.
Minä keräsin eilen neljä ämpärillistä tomaatteja, kypsiä, puoli kypsiä ja raakoja. Ainakin kaksi ämpärillistä vielä ulkona.
Vanhalle puolelle vein raakileet ja puolikypsät ja kypsät olen jo kuivattanut pellillä pakastimeen.
Tuo tomaattien kuivatus on jo jokapäiväinen homma, ainakin kaksi pellillistä per päivä.
Syödään myös pitkin päivää napsimalla mitä on kypsyny. Miniluumutomaatti ollu parhainta herkkua.
Kasvustot lojuu vielä astioissaan. No ne kerkee tyhjentää myöhemminkin.
Ensikeväänä voi vähän miettiä riittäiskö vähempikin. ![]()
Ai niin,pitääpä muistaa ottaa huomena oksia.
Oon saanu ekat siemenet Ylvaliilta.
Minun lemppari,aina pitää olla.
Siis onko se runkotomaatti? Mitä muuta sanottavaa sen puolesta?
Mulla on varmaan sen siemeniä, nimi tuntuu jotenkin tutulta. En oo kasvattanut kummiskaam
Pensastomaatti. Hyvin ehti kypsyä terassilla kylmästä alkukesästä huolimatta. Kaunis ja hyvänmakuinen tomaatti kaikin puolin!







