Istutimme kuutisen vuotta sitten pitkän rivin Brabantteja, jotka olivat parin metrin korkuisia. Puiden juuret oli rätkitty ruukutusvaiheessa todella pieniksi. Istutettaessa olin varma etteivät ne selviäisi, mutta yksikään ei kuollut. Muutama vuosi meni ennen kuin alkoivat kasvamaan ja tuuhentumaan. Hurjan sitkeitä siis ovat. Paljon kyllä alussa kasteltiin.
Koiranpennut repi mun tuijista alaoksat, puolet rungon alaosasta ja puolet juurista. Olin ihan varma että ne ei selviä talven yli.
Ja mitä vielä, tossa ne töröttää ihan yhtä kuosissaan kun ennenkin.
Ihmeen kestäviä nää kyllä on.
Oulunseudulta, minulla mennyt toista talvea tuo ja ehdottomasti nätinpi vaihtoehto!
Myskimalva: tarkoititko, että Smaragd menestynyt ruukussa nuo pari talvea? Minua kiinnostavat kokemukset kotinurkilta
Ei ole ruukussa vaan ihan maahan istutettuna. Ja ostolapussa oli menestymisvyöhyke enintään -III
Kävin äsken huputtamassa 2 isoa muotoonleikattua tuijaani. Ne on olleet ruukuissaan jo tosi monta vuotta. Suojaan ne keväällä ja laitan ruukkuun lunta, joka sulaessaan kastelee tuijat.
Nyt ne näyttävät hassuilta, kuin 2 jättimäistä tikkaria töröttäisi terassilla
Oon suunnitellut, josko leikkais nuo Brabant-tuijat spiraalin muotoon tai sitten semmoisiksi pallopäiksi. En tykkää tuosta reuhottavasta kasvusta yhtään ja tuntuu, että saa olla joka kevät leikkurin kanssa karsimassa niin älyttömästi. Muutoinkin joudun kaivelemaan ne muualle kasvamaan.
Jokos niitä tuijia vois leikellä?
Olikos se niin, että kahden M:n välissä on hyvä leikata eli marraskuulta maaliskuulle? Mutta jos tuijan leikkaa vaikka pallopääksi, niin ei kai se sitä jokavuotista leikkaustarvetta poista?
Olen kanssa miettinyt normikanadantuijieni leikkaamista latvasta poikki, mutta vieläkin on tekemättä vaikka siinä viimeisessä M:ssä jo ollaan eikä enää niiden välissä. Alaoksia olen niistä sahaillut ihan koko kasvukauden, eihän sen uudistuvampaa kasvia olekaan. Ajattelin, että tokko nuo ovat moksiskaan siitäkään, koska ne latvat poikkasen. Mutta siis mistään Brabanteista mulla ei ole kokemusta.
Ei niin poista leikkauksen tarvetta, mutta olisi ehkä helpompi pitää kuosissa. Nyt meinaa taas alaoksat olla hangen alla, leikkaa siinä niitä sitten. Muutenkin nuo Brabant-tuijat on minun mielestä rumia. Mikä lie mielenhäiriö tullut joskus, kun on nuo pitänyt ostaa.
Kaikki Thuja occidentalikset ovat kuin ovatkin sitä yhtä ja samaa kanadantuijaa, joka on kaikkien lajikkeiden alku"äiti"…joten leikkaamista sietävät yhtälailla! Luonnollisesti lajikkeiden kasvutapa ja talvenkestävyys vaihtelee paljon. Luonnovarainen alkumuoto lie kuitenkin se kaikkein talvenkestävin, mutta ei kuitenkaan ulkonäöltään erityisen näyttävä …hiukan harvahko minun mielestä!
Meidänkin pihaan nämä kanadantuijat ovat tulleet, kun appivanhempani ne tänne meille työnsivät ("teillähän on tilaa"), kun olivat ne jossain mielenhäiriössä ostaneet Ne kituivat 10 vuotta savessa kasvamatta mihinkään, mutta sitten lopulta päätin antaa niille mahdollisuuden. Nyt ne menevät yli katon korkeudelle ja se ei tuossa kohdin taida oikein sopia, siksi haluan ne poikki. Alhaalta olen tosiaan poistanut vähän väliä alaoksia, siis useamman kerran kesässä, kun haluan, että niiden alla olevat perennat saavat valoa. Muuten en muotoile. Ne ovat etuoven lähellä sisääntulossa rivinä. Olen aika tyytyväinen niihin, ehkä just siksikin, että ne eivät ole niita kartionmuotoisia, jotka ovat niin kovin usein just tollatavalla rivissä. Kartionmuotoisista tykkään kyllä noin muuten.
Onks se Brabant myös sellainen tiivis kartionmuotoinen? Eikös se sitten pysy muodossaan? Kysyn ihan siks, kun olen vähän miettinyt vaihtaisinko noita meidän puolikuolleita katajia vähitellen kaunismuotoisiin tuijiin, jos ne olisivat pärjäävämpiä. Mutta eivät ne varmaan kyllä ole noin idioottivarmoja kuin nuo meidän tuijat.
Ilmeisesti olen leikannut sitten liian vähän, aika repsottavia nuo minusta kyllä ovat. Muutamassa vuodessa kasvaneet ihan liian nopsaan. Jos olisin ostamassa lisää tuijia, niin ennen ostasin kyllä Smaragd-tyyppejä lisää. Niiden väri on kaunis tumman vihreä ja leikkaustarve aika olematon. Nuo ensiksi mainitut ovat semmosia hailakoita vihreitä.
Eikä tartte huutaa, jos ei pilkulleen menny oikein =/
Mulla on astiassa kasvamassa yks sellainen kaunismuotoinen tuija nyt toista talveansa, mutta kun en nyt muista mikä se on. Taitaa ehkä olla just sellainen Smaragdi. Ainakin se on mielestäni tosi nätti. Siitä olenkin kokeiluni ajatellut aloittaa ja istuttaa sen yhden katajan tilalle ja ostaa kaupasta astiaan uuden samanmoisen. Kasvanut sekin on jo jonkun verran tuossa astiassaan, mutta säilyttänyt kyllä muotonsa. Mutta on tosiaan vasta toissa syksynä ostettu.
‘Smaragd’ pitää hyvin muotonsa, minusta sitä ei tarvitse leikata, tekee semmoista "kiemuraa" kasvaessaan. ‘Brabant’ kasvaa minusta sillain enempi joka suuntaan törsöttäen
Se leikkausta kaipaava tuija lie se thuja brabant tms. Viime syksynä ostin Vakka-Taimesta thuja koraiensiksen, sitä aion kyllä vähän muotoilla. Ne kartiotuijat (Thuja occidentalis ‘‘Smaragd’’) ovat ihmeen sitkeitä sissejä, kun auringon ahavan polttaneetkin pysyvät kuosissaan, vaikka melkein puolet oli ruskeena ja leikoin pois,niin nyt ollaan taas niin kartiota että. Varjostusverkot niillä on ollut jo jonkin aikaa. Ja tällaiset aurinkoiset päivät keväällä ovat tosi vaarallisia havuille, eli sitä varjostusta tarvitaan. Nyt muuten huomasin Särkällä olevan myynnissä Thuja occidentalis ‘‘Sunkist’’, joka alkoi kiinnostaa. Se vaan, kun ripottelen tuijat vähän minne sattuu sopimaan ja missä on varjoisampaa, enkä hallitse mitään kokonaisuuksia enkä sommittelemisia, niin jonkun mielestä ne on varmaan kuin läiskittyinä pitkin pihaa.
Brabant on lajikkeena rehevämpi ja tuuheampi kuin luonnon laji. Lisäksi se on kasvutavaltaan kauniin luonnollinen verrattuna Brabantiin!! Vanhat yksilöt oikealla kasvupaikalla kasvaa kookkaaksi ja sokeritopan malliseksi… Aidaksi leikattuna erittäin kaunis!!!
Niin, vaikea sitten tietää ovatko vielä alttiimpia kevätahavalle kuin nuo katajat. Maata pitäisi kyllä sitten reilusti parantaa, kun sitä ei noille katajaraukoille silloin alkuvuosina tullut tehtyä. Tuo “äiti” kanadantuija ei ole moksiskaan auringostakaan.
Eikös se voi olla ihan nättiäkin, että havuja on eri puolilla pihaa, jotta olis talvellakin nätimpää. Tosin jos kaikki on huputettu, ei niin kauhean nättiä ole. Siks pitäis kyllä olla sellaisiakin havuja, joita ei tarvitse huputtaa ainakaan sitten enää vähän isompana.
Juu, ja puutarhakirjoissa ja -lehdissä on aina kuvia istutusryhmistä, joissa on jotain pikkuhavua perennojen seassa yms. Meillä vaan on mun mielestä kuin tilkkutäkkiä tai sillisoossia koko piha, kun on sitä ja tätä siellä ja täällä. Havut ovat siksikin kyllä kivoja, että on vihreää pitkän talvenkin aikana. Ehkä se huputtamisen tarve vähenee kun havut kasvaa. Toisaalta, jollain naapurilla on noita smaragdeja rivissä eikä he näytä suojaavan niitä mitenkään, ja silti ne ovat aina ihan vihreitä eikä ne tuijat ole kovin vanhojakaan vielä.
Bluedreams, meinaatko, että tuo Brabant on kaunis vain leikattuna aitana vai onko se mielestäsi nätti myös yksitellen kasvavana? Tarvitseeko se varjostuksen aina vai pärjääkö vanhempana jo ilman, jos saa kunnon kasvualustan? Ja siis jos yksittäin kasvaa niin tuleeko ihan rumaks, jos ei leikkaa? Sitten jatkan katajilla, jos tarvii leikata.