Ukonkello, Campanula latifolia

Tää mun uusi kellokkaani kasvattaa monta kukkavartta aivan kimpussa, ja varret ovat 1,5-metrisiä. Kuvassa näyttää sinisemmältä kuin luonnossa, mutta ikään en ole noin rotevaa kellokukkaa ennen nähnyt. Varsankelloksi muistaakseni viime vuonna tunnistitte yhden mun toisen puskan, joka on korkeudeltaan vain puolet tuosta, ja yksittäiset kukat ehkä vain kolmanneksen näistä. Eikä se edes kuki vielä. Joku juttu jökkii enkä pysty enää nyt lisäämään kuvia.

Pari vuotta sitten saatu taimenvaihtotapahtumassa, nyt kukkii jo ihan kivasti.


Meillä kukkii lilat. Saman väriset maariankellot tunkivat samaan kuvaan, sävy sävyyn.

Hiivatin riesat! Viime kesänä runttasin tienvarren lupiineille Rounduppia korville niin nyt sitten ukonkello on ottanut vallan samoilla kohtaa.ärtynyt Ei siinä muuten mitään vaan kun samaa vauhtia ne koittaa sitten taas puskea aidan pihanpuoleiselle alueelle jonne niillä ei ole lupa tulla.




Yes, Paulastiina, kyllä se varmaankin on ukonkello, jos noin korkeaksi kasvaa, varsankello pääsee hädin tuskin metriseksi. Kukatkin ovat ihan eri kokoisia, ukonkellolla varmaan n. 7 senttiä, jos oikaisee kippuraan pyrkivät terälehdet.

Sain ukonkelloa tuttavaltani. Jossakin sanottiin, että tämä kasvi ei tykkää siirtämisestä. Millä tapaa ukonkello leviää? Levittääkö siemeniä vai juuriversoista? Toivottavasti ukonkelloni lähtisivät hyvään kasvuun…

Ukonkelolla on paalujuuri syvällä,joten siirto on työlästä,mutta ei mahdoton.

Siemenistä leviää,myös pistokkaista,luulen?

Täällä tuttavalta saatu ukonkellopaakku lähti ihan hyvästi kasvuun, mitä nyt pikkuisen kellertävä oli ekan kesän.

Onko joku kokeillut pistokaslisäystä? Toimiiko, ja miten pitää menetellä? Rönsyjä eivät omani ole tehneet (valkoinen sen sijaan leviää juuresta). Siemenet itävät, mutta useita vuosia saa kasvatella ennenkuin on kunnolla kukkiva puska. Aronja, millä konstin nuo sun "riesat" on levähtäneet tuommoiseksi kukkaniityksi? Yhdessä vuodessa? Onks ne varmasti ukonkelloja?

Näin minä ainakin olen tähän asti kuvitellut. Kun tämä torppa ostettiin niin nuo oli jo siihen mennessä rauhassa siemennelleet pitkin pihaa niin että nurmikolla oli enemmän ukonkellon taimia kuin itse nurmikkoa. Sinnikkäällä leikkaamisella se on suht aisoissa pihan puolella - jos alkavat jossain päästä isommaksi niin lapset nyhtävät niistä lehdet leikkeihinsa. Hyötykäyttöön siis… :smiley: Ja niinkuin totesin niin nuo pääsivät valloilleen kun rounduppasin lupiinit, eiköhän lie siellä niiden varjossa tähän asti voimiaan keräilleet. Muutenkin nakkelen kaikki kukkavarret/siemenet aidan yli joten tuolla kasvaa sitä sun tätä…

Paulastiinalla lie C. latifolia var. macrantha eli isoukonkello.

Tarpeeksi kun kattelen teidän valtavia ukonkelloja ja omia "ukonkelloja" sekä ostamaani peurankelloa niin jo alkaa raksuttaa. Mulla onkin siis peurankellokasvusto ja ukonkello puuttuu kokonaan!

Kyllä kannatti ostaa peurankellon taimi kiskurihintaanpomppivaa naurua



On ne hienoja. Nakkasin lapion nokassa yhden paakun tällaista tuonnekin ulkovaraston taakse, hieman kellertävät lehdet, mutta kukkii ihan normaalisti. Tämä kukkii perennapenkissä.


Tuota valkoista taidan himoita tälle seuralaiseksi, vink vink;) Jos onnistun tästä siemeniä saamaan, niin voin antaa tarvitseville. Olis noita taimiakin tuolla takapihalla, mutta voiko niitä postittaa?

Mulla on valkoisia, jättikokoa ja normaalia. Siemeniä saat kyllä, nyt vasta aloittavat kukintaa joten menee vielä vähän aikaa. Minä oletan, että siementaimetkin on sitten valkoisia…

Risteytyvätkö keskenään? Jos risteytyvät, niin ei ole kovin fiksua laittaa vierekkäin kasvamaan, olisi vaan komean näköistä. Voiko Ukonkellon siemenet sitten laittaa vaan maahan syksyllä? Ottaisin mielelläni siemeniä vastaan, mulla ei varmaan ole mitään mielenkiintoista tarjottavaa vastaan(?)

En tiedä risteytyvätkö vai mitä tekevät, olen vain vähän perusepäluuloinen kun tuntuu, että joillakin kasveilla siemenjälkeläiset ei aina taida olla takuuvarmasti emon värisiä. Mutta täällä ei kyllä ole sinistä es tarjolla risteytymään :slight_smile:

Sinne vaan maahan syksyllä, laitetaankos molempia kokoja? :slight_smile: Ei tartte mitään vaihtaria, yksää osoitetta ja muistuta mua parin-kolmen viikon päästä!

Leikkaatteko ukonkellon ihan matalaksi kukinnan jälkeen vai kuinka? Mulla näyttää kasvavan pari komeaa ukonkellopuskaa, joista valitettavasti alkaa olla kukinta loppusuoralla. Eivät näytä levinneen eri paikkoihin, joten edellinen omistaja on ilmeisesti pitänyt hyvää huolta, etteivät pääse siementämään.

Mä en usko, että ukonkellot sekoittuu, vai onko joku nähnyt risteymää? Luulen, että jopa huolisin sellaisen, jos löytyisi, mulla on tullut sinisistä sinisiä ja valkoisista valkoisia. Ja vierekkäin kasvavat.

Hienoa!

Haluaisin istuttaa valkoisia ja sinisiä juurikin tuollai sekaisin samaan kohtaan ja pelkäsin, että kohta ei ole kuin sinisiä tai valkoisia.



Valkoiset ukonkellot hieman reissusta rähjääntyneinä, mutta kyllä varmaan reipastuvat. Kiitos Heksullesydän