Sisukas teini kävi kolmannen kerran television kimpussa. Tuli puheeksi telkkarin myyjän sanat, hän muisti katolla olevan antennin. Siitä hän lähti hakemaan antennijohtoa kotoa ja niin löytyivät kateissa olleet kanavat. Olen tähän asti luullut vanhan antennin olleen ruostunut muinaisjäänne.
Osaava teini sulla ![]()
Kyllä on osaava eikä antanut periksi. Jos olisin muistanut sen vanhan antennin, olisin voinut ostaa tarvittavan johdon. silloin pojan ei olisi tarvinnut ajella edestakaisin. Ikää on 16 v.
Mikä ihmeen reikä on parvekkeen katossa. Luulenpa, että se on 3cm halkaisija. Zoomasin kun otin kännykällä tuon kuvan. Ikkunan läpi ja kaihtien välistä.
Oisko joku ilmanvaihto juttu. Lamppua varten jos olisi niin johdot roikkuisi.
Minäkin mietin tuleeko tuohon lamppu, kun siinä on nuo viivat. Se ei kuitenkaan ole läpi ylä parvekkeelle asti.
Edit: yritin hakea tietoa netistä miksi parvekkeen katossa on reikä.
Jollakin muillakin on samanlainen reikä katossa.
Joku epäili, että siihen voi ruuvata riipputuoli.
Eilen katsoin sellasen dokkarin Suomi on ruotsalainen.
Aika paljon suomen kieleen on sanat haettu ulkomailta enemmän ruotsista. Suomen kielessä on 4000 sanaa, joita on haettu muilta.
Saksassa meri on mer ja haikala on hai.
Venäjällä sininen on sini.
Oho, nyt jo ! Sitä se reilu kosteus teettää. Koska vettä saadaan lisääkin tässä ihan justiinsa niin viikon kuluttuahan sä keräät tosta ihanat lisukkeet uusille perunoille ja sipulille ![]()
Eilen riivin pois voikukkia, enimmäkseen kukkineita, olivat vielä supussa. Kahdessa vanassa oli “kaksoset”, ihan vierekkäin. niitä olen tainnut nähdä ennenkin. Yhdessä vanassa oli ollut kaksi kukkaa, muutaman sentin päässä kukasta oli haara, n. viisisenttinen. Ajattelin vitsinä, että ne kaksi olivat identtiset ja se kaksihaaraisen vanan kukat olivat epäidenttiset kaksoset.
kasvuhäiriö nimeltään faskiaatio eli laakauma
Katoin kuukausi sitten 70 luvun missi kilpailun ja ihmettelin miksi siinä voitossa oli iso ryhmä. Eli 4 perintöprinsessaa oli. Sitten kun tuli 79 vuosi, niin perintöprinsessaa oli vain kaksi.
Aika outo juttuja oli, kun vertaa nykyiseen kilpailuun. Eli yle areenalta katsoin.
Eilen pankkikäynnillä tuli puhe, siitä kun kesällä hukkasin pankkikortin ja on vaan yksi pankki käytössäni.
Virkailija ehdotti toisen kortin tilaamista varoiksi. Se ei maksa mitään.
Äsken tuli viesti, ettei korttia myönnetä kun luottotiedoissa on merkintä.
Verenpaine nousi vauhdilla ja ei kun tarkistamaan rekisteristä tietoja.
Siellä luki, että olin itse luottokiellon laittanut Valion tietomurron vuoksi.
En vaan yhtään enää muistanut. Poistin kiellon ja nyt saan kortin.
Vanha kansa sanoi, että vilu viljan kasvattaa, näyttää kasvattavan muutakin. Kesäkuun koleuskohan on kasvattanut joutomailla kasvit niin pitkiksi. Horsmat lähestyvät kahta metriä, ja äsken näin kuusen oksien välissä paljon yli kaksimetrisen vatunvarren. Entisen kodin pihalla kasvoi timotei, ulottui nenäni korkeudelle. Eräs pojanhujoppi sanoi kerran töissä, että mahdun jakkaran alle, jos se olisi totta, ymmärtäisin sen timotein pituuden.
Viesti yhdistettiin ketjuun: Apua puhelimen kanssa
Viime yönä kävin vessassa yhen maissa,menin ulos ja pysähyin niille jalan sijoille.Kuuntelin,kaks eläintä ,ilimeisesti susia,uluvo varmaanki kohti kuuta.Mietin että uskallanko lähtiä,mutta net oli aika kaukana niin juoksin henkeni eestä vessassa
onneksi en kaatunu.
Ja meijjän mielestä ne ei voinu olla koiria ku ei koko aikana kuulunu yhtään haukuntaa.
Kyllähän se on semmoinen niskahiuksia nostattava ääni mihin ajokoiran ulvonta ei yllä ollenkaan. Kolin huipulla olen sumuisena lokakuun päivänä kaukaa kuullut.
Mun läppärin kirjanmerkeissä ollut Puutarha.net keskustelut johtikin äsken Rakentaja.fi keskustelut -paikkaan.
Hain puutarha.net keskustelut uudelleen ja tallensin uusiksi kirjanmerkkeihin. Se aukeaa nyt oikealla tavalla. Sen rakentaja.fi keskusteluihin muuttuneen sivun poistin kirjanmerkeistä kokonaan.
Ihmeellinen sekoilu tuokin. Tosin ei voinut johtua musta mitenkään.
Sama tapahtui minulle nyt aamulla. Vanha osoite https: //puutarha.net/keskustelut vie Rakentajien keskusteluun ja uusi puutarhapuolen keskustelujen linkki on muotoa https://keskustelut.puutarha.net/


